yle.fi


Olet tässä

Sata-komitea esitti takuueläkettä

julkaistu 27.1.2009 klo 17:38, päivitetty 29.1.2009 klo 10:31
Kynä KELAn toimiston tiskillä

Kuva: YLE

Sata-komitea on saanut valmiiksi ehdotuksensa sosiaaliturvan uudistamiseksi. Komitea luovutti välimietintönsä tänään tiistaina sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälälle.

Konkreettisin uudistus on niin sanottu takuueläke, joka taataan runsaalle 90 000:lle pienimpien eläkkeiden saajalle, joiden nykyinen eläke jää alle 600-700 euron. Takuueläkkeen summasta ei ole vielä varmuutta.

Lapsilisiä ja kodinhoidontukea korotettaisiin hintojen nousua vastaavaa vauhtia. Lisäksi komitea esittää työmarkkinatuen muuttamista siten, että puolison ja vanhempien tulot eivät enää vaikuttaisi siihen. Lapsilisää on tarkoitus maksaa jatkossa 18-vuotiaaksi asti.

Toimeentulotuen perusosan siirtäminen Kelan hoidettavaksi ei esityksen mukaan toteudu vielä, vaan asiaa selvitetään edelleen. Tämä niin kutsuttu yhden luukun politiikka on ollut keskeinen kysymys komitean työssä. Kokoomuksen taholta on arveltu periaatteen olevan liian kallis toteutettavaksi.

Komitea haluaisi vakinaistaa vuorotteluvapaan. Se esittää myös alle 1,5-vuotiaan vanhempien kotihoidontuen perusosan korottamista vähimmäispäivärahan tasolle.

Komitea haluaa kannustaa ihmisiä ottamaan vastaan myös lyhytaikaista työtä. Siksi esimerkiksi etuuksien käsittelyä olisi yksinkertaistettava.

Perusturvan riittävyys arvioitaisiin vaalikausittain

Komitea esittää, että perusturvaetuuksien riittävyys arvioitaisiin vaalikausittain. Lisäksi se yhdenmukaistaisi perusturvaetuuksien indeksisidonnaisuuden.

Aiemmin valtiovarainministeriö oli liittänyt mietintöön ehdon, jonka mukaan perusturvan korotukset riippuvat julkisen talouden kestävyydestä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lisäyksiä tehdään, jos valtiolla on niihin varaa.

YLE Uutisten tietojen mukaan komitea löysi muodollisen yksimielisyyden vasta, kun mietintöön liitettiin toteamus, että kyseessä on asialista, jonka toteutukseen ei oteta kantaa.

Toteutuksen aikataulu selviää ensi kuussa

Uudistusten vaikutusten arviointi täsmentyy helmikuun loppuun mennessä, samoin aikataulu ehdotusten toteuttamiseksi.

Huhtikuun aikana pitää päättää uudistuksista, jotka toteutetaan ensi vuoden alussa. Komitean työ on määrä valmistua tämän vuoden loppuun mennessä.

Hyssälä: Ikääntyminen sosiaaliturvan haaste

Sata-komitea on pitänyt tavoitteenaan elatussuhteen korjaamista, sanoo sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä. Komitean linjauksiin on yhdistetty myös työmarkkinajärjestöjen sosiaalivakuutusta koskevat ehdotukset.

Uudistuksessa on keskitytty etenkin työttömiin, pienituloisiin eläkeläisiin ja lapsiperheisiin. Hyssälän mukaan sosiaaliturvauudistus toteutuu usean vaalikauden aikana.

Niin komitealla kuin hallituksellakaan ei ole arviota siitä, paljonko komitean uudistusesitykset maksaisivat. Hallituksen on määrä linjata kevättalven aikana, mihin ehdotuksiin ensimmäisenä tartutaan.

YLE Uutiset

Jatka tästä