yle.fi


Olet tässä

Takkula ja Seurujärvi menettävät valtuustopaikkansa

julkaistu 30.1.2009 klo 10:33, päivitetty 30.1.2009 klo 16:21

Rovaniemen hallinto-oikeus on kumonnut europarlamentaarikko Hannu Takkulan ja kansanedustaja Janne Seurujärven vaalikelpoisuuden. Molemmat aikovat valittaa päätöksestä.

Hallinto-oikeuden mukaan Rovaniemeä ei voida pitää keskustalaisen Takkulan kotikuntalaissa tarkoitettuna kotikuntana. Hallinto-oikeus kumosi keskustalaisen Seurujärven vaalikelpoisuuden, koska hän on Inarin kunnan omistaman InLike Oy:n toimitusjohtaja.

Rovaniemen hallinto-oikeuden päätöksestä voi valittaa Korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Yksityishenkilöt valittivat Rovaniemellä Liisa Ansalan, Heikki Autton, Lasse Kontiolan, Hannu Takkulan Minna Myöhäsen, Esko-Juhani Tennilän, Johanna Ojala-Niemelän ja Ulla Karvon vaalikelpoisuudesta.

Valituksissa katsottiin, että Ansala, Autto, Kontiola, Takkula ja Myöhänen eivät ole kelvollisia valtuustoon, koska Rovaniemi ei ole heidän kotikuntansa.

Tennilä, Ojala-Niemelä ja Karvo taas olivat valituksen mukaan kelvottomia kansanedustajuutensa vuoksi. Hallinto-oikeus toteaa, että kansanedustajana toimiminen ei ole vaalikelpoisuuden menetysperuste, joten kansanedustajat voivat toimia valtuutettuina.

Väestötietojärjestelmään kaikkien henkilöiden kotikunnaksi on merkitty Rovaniemi, ja he pitävät itseään rovaniemeläisinä. Ansalalla, Auttolla ja Kontiolalla on koti Rovaniemellä, vaikka he työskentelevät Helsingissä. Myöhänen taas on aina asunut Rovaniemellä.

Vain Takkula Rovaniemellä vaalikelvoton

Takkulalla on käytössään asunto Rovaniemellä, Turussa ja Brysselissä. Turun asunnossa asuu myös hänen Anne-puolisonsa ja täysi-ikäinen poikansa. Takkulan puolisolla on vakituinen työpaikka Turussa, ja Takkulat rakentavat omakotitaloa Turkuun.

Takkula on Euroopan parlamentin jäsen, ja hän viettää viisi päivää viikosta Brysselistä. Viikonloput hän viettää oman vastineensa mukaan pääosin Rovaniemellä.

Rovaniemen hallinto-oikeuden mukaan Takkulalla on perhesuhteidensa vuoksi kiinteä yhteys Turkuun. Rovaniemelle hänellä ei sen sijaan ole perhesuhteidensa, toimeentulonsa tai vastaavien seikkojen perusteella kiinteää yhteyttä, eikä hänen kotikuntanaan voida pitää Rovaniemeä.

Hallinto-oikeuden mukaan Rovaniemen keskusvaalilautakunta on menetellyt virheellisesti vahvistaessaan kuntavaalien tuloksen. Vaalien tulos on Takkulan osalta lainvastaisena oikaistava, toteaa hallinto-oikeus.

Takkulan tilalle valtuuston noussee keskustan ensimmäinen varavaltuutettu Pertti Ahokas ja Seurujärven tilalle Inarin valtuustoon terveydenhoitaja Mariia Feodoroff Inarin Sevettijärveltä.

YLE Lappi

Jatka tästä