Hallitus aikoo nostaa eläkeikää kahdella vuodella
Kuva: Mika Kanerva
Artikkeliin liittyvä ääni- ja kuvamateriaali:
Yleistä eläkeikää nostetaan kahdella vuodella 65 vuoteen, hallitus linjaa politiikkariihensä päätteeksi.
Politiikkariihen päätteeksi pidetyssä tiedotustilaisuudessa pääministeri Matti Vanhanen totesi, että eläkeiän nostaminen toteutetaan vaiheittain. Nykyistä 63 ikävuoden alarajaa nostetaan vuodesta 2011 alkaen aina kahdella kuukaudella vuosittain.
Myös varhaiseläkejärjestelmien alaikärajaa halutaan rukata ylöspäin alkaen vuodesta 2013. Pääministeri Matti Vanhanen ei vielä täsmentänyt varhaiseläkejärjestelmien ikärajoja.
Hallitus varautuu huonoon kehitykseen. Vanhasen mukaan valtio on valmis velkaantumaan kriisistä selviämiseksi. Hallitus linjaa maksavansa laskut "suomalaisella työllä". Lähivuosina Suomi velkaantuu kymmenillä miljardeilla euroilla ja valtiotalouden alijäämä kasvaa vuosittain - siksi suomalaisten on tehtävä töitä muutama vuosi pidempään, Vanhanen perustelee.
Katainen: Eläkkeisiin ei kosketa
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen perustelee, ettei hallitus voi tehdä kansainväliselle talouskriisille mitään, vain Suomen tilanteelle. Katainen luonnehtii eläkeuudistuksia suuriksi - uudistukset tehdään koskemaan eläkeikää, jotta niiden ei tarvitsisi koskea eläkkeitä, Katainen muotoilee.
- Tarkoitus on säästää kunnille ja valtiolle verotuloja tulevina vuosina, valtiovarainministeri sanoo.
- Kysymys on siitä, että me suomalaiset tekisimme saman mittaiset työurat kuin muutkin pohjoismaalaiset tekevät.
Työuraa pidennetään myös alkupäästä. Erityinen huomio tullaan kiinnittämään siihen, kuinka abiturientit aloittaisivat nopeammin korkeakouluopinnot, Vanhanen kertoo.
Vanhasen mukaan yksi keino olisi valintakoekirjojen julkistaminen vasta ylioppilaskirjoitusten jälkeen, jotta he olisivat samassa asemassa vanhojen ylioppilaiden kanssa pääsykokeisiin lukiessa. Nyt joka toinen korkeakouluista valmistuva on yli 28-vuotias. - On sietämätöntä, että abiturienteilla menee 2 -3 vuotta, että he saavat varmistettua jatko-opiskelupaikan, Vanhanen painottaa.
Kuntien yhteistyötä ja yhdistämistä siivittänyt Paras-hanke jatkuu heikosta talouskehityksestä huolimatta. Pääministeri Vanhanen sanoo, että kriisi jopa patistaa hankkeen jatkamiseen. Kunnista 20 suurinta velvoitetaan laatimaan tuottavuusohjelmat. Se tarkoittaa käytännössä sitä, miten olemassa olevilla rahoilla parannetaan palveluiden saatavuutta. Valtio ei tule pakottamaan työntekijävähennyksiä kunnissa, Katainen tarkentaa.
Hallituksen tiedotustilaisuudessa nostettiin esiin myös lääkäripula. Tähän haluttiin puuttua siten, että lääketieteen lisensiaatit eli ammattiinsa valmistuneet ja työelämään siirtyneet lääkärit joutuisivat vastedes suorittamaan yhdeksän kuukautensa terveyskeskuksissa, eikä sitä voisi suorittaa yksityisissä terveyspalveluissa.
YLE Uutiset