yle.fi


Olet tässä

Nokia aikoo sulkea Jyväskylän toimipisteen ja lomauttaa Salossa

julkaistu 11.2.2009 klo 10:48, päivitetty 11.2.2009 klo 23:40
Nokian toimipiste Jyväskylässä

Kuva: YLE

Nokia aloittaa yt-neuvottelut Jyväskylän toimipisteen sulkemisesta ja Salon tehtaan määräaikaisista lomautuksista.

Nokia suunnittelee keskittävänsä Suomen matkapuhelinkehityksen Tampereelle, Ouluun, Saloon ja pääkaupunkiseudulle. Jyväskylän toimipiste aiotaan sulkea. Suunnitelmat koskevat kaikkia 320 työntekijää Jyväskylässä. Heistä valtaosa työskentelee tutkimus- ja kehitystehtävissä. Lisäksi Jyväskylässä on jonkin verran markkinointi- ja tukitoimintoja.

Jyväskylän kaupunginjohtaja Markku Andersson on jo neuvotellut Nokian yhteistyösuhteista vastaavan johtajan Esko Ahon kanssa Jyväskylässä olevan osaamisen hyödyntämisestä mahdollisessa yhtiön pilotointihankkeessa.

- Välittömästi pitää lähteä liikkeelle tämäntyyppisillä pilotointihankkeilla, joilla osaamispääoma pyritään turvaamaan ja saamaan tämä erittäin huono uutinen käännettyä niin positiiviseen asentoon, kuin se on mahdollista, Andersson kertoo neuvottelutavoitteestaan.

Anderssonin mukaan vielä on turha sanoa, kuinka suurta ryhmää neuvottelut Ahon kanssa koskevat, mutta tavoitteena voi olla vain osaavien ammattilaisten saaminen takaisin työn pariin.

Lomautuksia myös Salossa

Nokian mukaan Salon tuotannon noin 2 500 työntekijästä noin 20-30 prosenttia on vaiheittain lomautettuna.

Nokia kertoo tiedotteessaan suunnittelevansa matkapuhelintuotannon sopeuttamista kysyntään määräaikaisilla lomautuksilla. Lomautukset ovat vaiheittaisia ja määräaikaisia. Lomautukset koskevat kaikkia henkilöstöryhmiä, mutta tehtaan toiminta jatkuu keskeytyksettä.

Nokian Salon tehtaan tuntityöntekijöiden pääluottamusmiehen Anne Malmin mukaan huonomminkin olisi voinut käydä.

- Nyt ainakin loppui epätietoisuudessa eläminen. Toivon, että tämä nyt riittää, Malm sanoo.

Lomautusten pituus vielä tarkentumatta

Nokian logistiikka- ja tuotantojohtaja Juha Putkirannan mukaan yhden työntekijän kohdalla lomautus tarkoittaa korkeintaan 90 päivää tämän vuoden kuluessa.

- Lomautusten pituus tulee tarkentumaan tässä yt-neuvottelujen mittaan, Putkiranta sanoo.

Neuvotteluprosessi on Putkirannan mukaan ohi muutamassa viikossa. Putkiranta ei ota kantaa, onko mahdollisia uusia lomautuksia tulossa, mikäli markkinatilanne jatkaa heikkenemistään.

- Tällä hetkellä suunnitelma on pärjätä näillä lomautuksilla. Tulevaisuus on hyvin epävarma, joten jatkoa on turha ryhtyä spekuloimaan, Putkiranta toteaa.

Nokia aloittaa yt-neuvottelut myös noin 60 työntekijän vähentämisestä yhtiön tukitoiminnoissa. Lisäksi Nokia suunnittelee lopettavansa ja keskittävänsä tiettyjä kehityshankkeita Services-yksikön New Businesses-toiminnossa. Tämä merkitsisi noin 30 työntekijän vähennystä. Nokian viestintäjohtaja Arja Suomisen mukaan näissä on kyse maailmanlaajuisista vähennyksistä. Vielä ei tiedetä, miten ne koskevat Suomea.

YLE Uutiset

Jatka tästä