Nokian kännykkämyynti Kiinassa notkahtaa
Kuva: YLE
Kännykkämyynti hidastuu Kiinassa huomattavasti tänä vuonna. Nokia on selvä markkinajohtaja, mutta kiinalaiset valmistajat houkuttelevat asiakkaita halvemmilla hinnoilla. Valtavan käyttäjämäärän uskotaan vetävän myynnin vauhtiin ensi vuonna.
Kännykkä löytyy jo 640 miljoonan kiinalaisen taskusta, ja joka kuukausi uusia käyttäjiä tulee yli seitsemän miljoonaa. Kiina on tänäkin vuonna maailman suurin käsipuhelinten markkina-alue, tosin yskien:
Tutkimusyhtiö BDA Chinan toimitusjohtaja Ted Dean sanoo, että markkinoiden ennakoidaan laskevan ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun kännyköiden myynti Kiinassa aloitettiin. Syynä on talouskriisi.
- Myyntiä on vain prosentti viime vuotta vähemmän, mutta se on paljon maassa, jossa on totuttu yli kymmenen prosentin kasvuun, Dean sanoo.
Muitakin ennusteita on. Tutkimusyhtiö iSuppli uskoo markkinoiden myös tänä vuonna kasvavan jopa seitsemän prosenttia. Operaattorit kun ovat laskeneet hintojaan ja valtio tarjoaa alekännyköitä maalaisille.
Myyntitiskillä on silti hiljaista tietää myyjä Liu Xiaomei.
- Kyllä taloustilanteen huomaa jo myynnin hidastumisessa. Aiempiin vuosiin verrattuna ihmiset ostavat vähän halvempia malleja.
Valtaosa vaihtaa jo uuteen malliin
Nokia on markkinoiden selkeä ykkönen. Välimatka muihin merkkeihin vain kasvaa. Nokian markkinaosuus on liki 40 prosenttia, Samsungin runsaat 18 prosenttia ja Motorolan liki yhdeksän prosenttia. Nokia on vahvoilla varsinkin halvoissa ja kalliissa kännyköissä. Kun haluaa keskitason laitteen, kiinalaisen merkin saa samoilla herkuilla paljon halvemmalla.
Uusista käyttäjistä puolet on pienten kaupunkien ja maaseudun vähemmän varakkaita asiakkaita.
- He haluavat hyvän kännykän, jossa on erilaisia toimintoja. He eivät niinkään välitä merkistä, vain toiminnoista, joten Nokia ei ole niin hyvässä asemassa näistä asiakkaista kilpailtaessa. Pienemmissä kaupungeissa useimmiten ihmisillä näkee kiinalaisen kännykän, sanoo +8*-konsulttiyhtiön toimitusjohtaja Benjamin Joffe.
Silti menestyneimmälläkin kiinalaismerkillä on markkinoista vasta kahdeksan prosenttia. Ja suurin osa ostajista ei Kiinassakaan enää ole ensimmäistä kännykkäänsä hankkimassa. Juuri valtaisa käyttäjämäärä vetänee markkinat uuteen nousuun jo ensi vuonna:
- Ensinnäkin oletamme, että hallituksen toimenpiteet elvyttävät taloutta. Toinen syy kännykkämyynnin vilkastumiseen on, että kolmen, neljän viime vuoden aikana käyttäjiä on tullut niin paljon. Heidän on yksinkertaisesti pakko vaihtaa pian uudempaan puhelimeen, Ted Dean uskoo
YLE Uutiset/Katri Makkonen, Guan, Hebei