Asiantuntija: Nokian vähennyksille tulee jatkoa
Etla-tiedon toimitusjohtaja Pekka Ylä-Anttila.
Kuva: YLE
Etla-tiedon toimitusjohtaja Pekka Ylä-Anttila ennakoi, että Nokian henkilöstövähennykset saavat jatkoa.
Ylä-Anttilan mukaan Nokian vaikeudet ovat seurausta ongelmista Kiinan markkinoilla.
- Kiina on Nokian tärkein markkina, ja jos jossain vaiheessa syksyllä vielä ajateltiin, että siellä ei tapahtuisi samanlaista romahdusta kuin muualla, niin nyt näyttää, että myös Kiina romahtanut, Ylä-Anttila sanoi.
Ylä-Anttilan mukaan perinteisillä kehittyvien maiden markkinoilla on siirrytty halvempiin puhelimiin eli myynnin supistuminen ei ole pelkästään kappalemääräistä, vaan myös puhelimien keskihinta alenee.
Nokia kertoi tiistaina vähentävänsä Suomesta enimmillään 700 työntekijää, pääasiassa tuotekehityksestä.
YLE Uutiset