yle.fi


Olet tässä

Hallitus kiittelee STTK:n Mäenpään avausta

julkaistu 17.3.2009 klo 07:34, päivitetty 18.3.2009 klo 08:04
Jyrki Katainen

Jyrki Katainen

Kuva: YLE

Hallitus suhtautuu STTK:n Mikko Mäenpään ehdotukseen pitkästä ja maltillisesta palkkaratkaisusta myönteisesti. Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan keskitetty palkkaratkaisu on ollut hallituksen tavoitteena pidempään. Myös valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) kiittelee Mäenpään avausta maltillisesta sopimuksesta.

Mäenpää patisti tiistaina YLEn tv-uutisissa hallitusta pikaisiin neuvotteluihin palkkaratkaisusta. Hän pitää parhaana kolmen vuoden sopimusta ja on valmis keskustelemaan jopa palkankorotusten nollalinjasta. Sekä pääministeri että valtiovaranministeri vakuuttavat hallituksen olevan valmis etsimään yhteistä linjaa palkkaneuvotteluissa.

Neuvottelupöydän molemmin puolin kannatetaan yhä liittokohtaisen sopimisen mallia. Kun keskitetty palkkaratkaisu ei kiinnosta työntekijä- eikä työnantajaosapuolta, ehdottaa pääministeri neuvotteluihin osapuolten välisen koordinaation lisäämistä

Hallitus on Vanhasen mukaan ollut palkka-asiassa aloitteellinen jo viime syksystä lähtien ja koonnut työmarkkinaväkeä, sekä työnantajia että työntekijöitä useampaan otteeseen yhteen etsimään niitä keinoja, joilla tieto eri tahoilla tehdyistä palkkasopimuksista kulkisi liittojen välillä.

Yhtenäistä linjaa kannatta myös Katainen.

- Varmasti olemme jatkossakin halukkaita tätä yhteistä linjaa etsimään. Tietenkään emme voi pakottaa sen paremmin työnantajaa kuin palkansaajaliittoja minkään sopimisen mallin taakse, totesi Katainen YLEn radiouutisten haastattelussa.

YLE Uutiset

Jatka tästä