yle.fi


Olet tässä

Keskusta ja kokoomus eivät hätkähdä kansan tuomiota

julkaistu 4.3.2009 klo 07:08, päivitetty 4.3.2009 klo 14:38

Päähallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat suhtautuvat tyynesti kansalaisten eläkekantoihin. YLE Uutisten eilen julkaiseman kyselyn perusteella suomalaiset eivät ole syttyneet hallituksen kaavailemalle eläkeiän nostolle, sillä vain joka viides kannattaa sitä.

Kokoomuksen Pekka Ravi uskoo, että kyseessä on vain ensi reaktio ja kysymyksenasettelu on huono:

- Jos kysymys asetetaan tuolla tavalla, että kannatatteko vai vastustatteko eläkeiän nostoa, ensimmäinen reaktio kansalaisilta on luonnollisesti vastustaminen. Luulen kuitenkin niin, että tämä koko kokonaisuus ja tavoitteet, mihin tällä uudistuksella pyritään sekä siirtymävaiheet ja työelämän laatuun voimakkaasti tehtävät panostukset eivät ole täysin vielä kansalaisille auenneet.

Keskustan Timo Kalli puoletaan korostaa, että hallituksen ehdotuksessa on kyse paljon muustakin kuin eläkeiästä:

- Kysymys on siitä, miten ihmisten työjaksamista, työilmapiiriä ja ihmisistä huolehtimista voidaan selvästi nykyisestä parantaa, niin että he voivat olla nykyistä pidempään työelämässä mukana. Pitää pohtia ja miettiä sitä, miksi meillä työelämästä siirrytään alta 60-vuotiaana työeläkkeelle.

YLE Uutiset

Jatka tästä