Pekkarinen haluaa keinoja pellettien pitämiseen Suomessa
Kuva: YLE
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) haluaisi kasvattaa pellettienergian käyttöä kotimaan markkinoilla. Hänen mielestään liian suuri osuus kotimaisesta pellettituotannosta karkaa muiden maiden laareihin.
Pekkarisen mukaan hallituksen päätös kiristää sähkön sekä kevyen ja raskaan polttoöljyn verotusta vuonna 2011 parantaa pellettien kilpailukykyä, mutta ei riittävästi.
- Tähän en ole vaatimassa lisää veronkorotuksia, vaan on löydettävä keinot, joilla pelletin kilpailukykyä parannetaan myös kotimarkkinoilla, sunnuntaina rakennusmessuilla Joensuussa vieraillut Pekkarinen kertoi YLE Uutisille.
Ministerin mukaan jo lähes kolme neljäsosaa pellettituotannosta virtaa Suomesta ulkomaille, kuten Ruotsiin, Saksaan ja Itävaltaan. Pekkarinen pitää energiaraaka-aineen rahtaamista ulkomaille järjettömänä ympäristönäkökulmasta.
- Näin annamme kaiken lisäksi edellytyksiä sille, että nämä maat saavuttavat niille määrätyt uusiutuvan energian velvoitteet samalla, kun omat mahdollisuutemme vähenevät, Pekkarinen sanoi.
Pekkarinen tarjoaa tilanteen korjaamiseksi veronvähennyskeinoja tai suoran tuen kannustimia. Ministeri on lasketuttanut, että mikäli pellettejä pystyttäisiin tuottamaan miljoona tonnia vuodessa ja käyttämään se kokonaan kotimaassa, tämä tarkoittaisi maamme päästökauppalaskuun noin 20 miljoonan euron säästöä.
- Emme me vientiä missään nimessä kiellä, mutta jos Ruotsissa kannattaa polttaa meillä täällä tuotettu pelletti, niin silloin on syytä arvioida, onko meillä tässä muodossa uusiutuvan energian käytöllä kaikki se tuki, mitä sillä parhaimmillaan voisi olla, Pekkarinen pohti.
Hallituksessa on Pekkarisen mukaan varauduttu periaatetasolla pelletin käytön edistämiseen tuntuvasti. Käytännön keinot tälle ovat kuitenkin vielä ratkaisematta. Pekkarisen mukaan asiaan saataneen kuitenkin selvyyttä vielä tämän vuoden aikana.
- Tässä ei tarvita monta miljoonaa tarvita, että sillä joku 100 000 kotitaloutta voi tulla muutaman vuoden kuluessa pellettilämmityksen piiriin, Pekkarinen arvioi.
YLE Uutiset