Vanhanen ei pidä sähköpostejaan sopimattomina
Kuva: YLE
Artikkeliin liittyvä ääni- ja kuvamateriaali:
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) on kertonut oman näkökulmansa sähköpostikohuun. 7 päivää -lehden mukaan pääministeri olisi lähettänyt työsähköpostiosoitteestaan seksuaalisesti vihjailevia sähköpostiviestejä eräälle naiselle viime syksynä.
Nainen kertoi pitäneensä sähköpostiviestejä seksuaalisesti vihjailevina.
Pääministeri Matti Vanhasen puolesta koko sähköpostiviestiketjun voisi julkistaa.
- Siinä oli vitsailua ehdokasnumerostani (69) kuntavaaleissa, josta sain kuulla virnuilua koko syksyn ajan ja opin siihen vastaamaan, sanoo Vanhanen.
- Siinä ei ollut mitään erityisen sopimatonta. Tämä nainen kysyi, pidänkö numeroani sopimattomana, sanoo Vanhanen.
Vanhanen kutsui tiedotusvälineet koolle torstaina iltapäivällä, koska halusi kommentoida sähköpostikohua. Vanhanen sanoi, että hän tietää, kuka 7 päivää -lehden haastattelema nainen on. Hän on keskustan kuntavaaliehdokas.
- Tapasimme ensimmäistä kertaa keskustan kuntavaaliavauksessa, jossa tervehdin kaikkia ehdokkaita. Olen lähettänyt tälle naiselle kiitoksen, että hän on asettunut kuntavaaliehdokkaaksi ja kannustin häntä, sanoo Vanhanen.
- Jos hän koki vaivautuneensa, ilman muuta pahoittelen sitä. Minusta koko viestiketjun voisi julkistaa. Siinä on vitsailua, pääministeri lisää.
Vanhanen sanoo, että hänellä ei ole sähköposteja tallessa. Yhteydenpito tapahtui Vanhasen mukaan ennen kuntavaaleja.
7 päivää -lehden mukaan nainen ajatteli Vanhasen ehdokasnumerosta vitsailusta seuraavasti: "Kaikki tietävät, mitä 69 tarkoittaa seksuaalisessa mielessä."
Katainen ei kommentoi
Toisen suuren hallituspuolueen kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen ei halunnut kommentoida pääministerin sähköpostijupakkaa millään tavalla.
Katainen sanoo, ettei hän tunne asiaa.
YLE Uutiset