yle.fi


Olet tässä

Vanhanen tapaa palkansaajajohtajia keskiviikkona

julkaistu 3.3.2009 klo 14:23, päivitetty 4.3.2009 klo 21:36
Kauvassa Pääministeri Matti Vanhanen.

Pääministeri Matti Vanhasen mukaan sosiaalitupo on voimassa.

Kuva: YLE

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) tapaa eläkeiän nostosta tuohtuneita palkansaajakeskusjärjestöjen johtajia keskiviikkona. Vanhanen aikoo vahvistaa järjestöille, että niin sanottu sosiaalitupo on edelleen voimassa.

Vanhanen kertoi toimittajille tiistaina eduskunnassa, että hän tapaa palkansaajajohtajia tällä viikolla. YLE Uutisten tietojen mukaan tapaaminen on keskiviikkona. Vanhanen ei halua vielä arvioida, miten paha hallituksen ja palkansaajakeskusjärjestöjen yhteentörmäys on.

- Me olemme tällä viikolla käymässä keskusteluja, että sitten nähdään. Tapasimme ministeri Kataisen kanssa palkansaajajohtajat jo viime viikolla. Kävimme silloin yhden keskustelun ja tällä viikolla jatketaan, Vanhanen tyytyi toteamaan.

Vanhanen sanoo, että hän on jo julkisuudessa vahvistanut sosiaalitupon pätevän. Työmarkkinaosapuolten sopimat ratkaisut esimerkiksi työttömyysturvasta ja osa-aikaeläkkeistä siis pysyisivät.

Vanhasen mukaan ainoa ristiriita hallituksen politiikkariihen päätöksissä liittyy siihen aikatauluun, missä vaiheessa asioita ryhdytään tarkastelemaan uudelleen. Sosiaalitupon mukaan eläkeputkeen liittyvää asiaa käydään läpi vuoden 2011 loppuun mennessä, ja hallitus tavoitteli politiikkariihessä nopeampaa aikataulua, hän sanoi.

Vanhanen korostaa, että kyseessä on hallituksen yksimielinen kanta, ja asia kaikkia suomalaisia. Hän huomautti, että nykyinen talouskriisi merkitsee valtion velkaantumista järkyttävällä tavalla, ja siihen voi vastata kolmella tapaa: leikkaamalla etuuksia ja palveluja, korottamalla veroja tai pidentämällä työuraa. Hallitus on valinnut viimeisen. Pääministeri muistutti työntekijäjärjestöille, että kriisiaikana hallituksen pitää näyttää suuntaa. Yleistä eläkeiän korotusta ei ole tarkoitus perua.

Vanhanen sanoi hallituksen haluavan hyvää yhteistyötä kaikkien kanssa, ja asian valmistelun vasta alkavan. Hän kuitenkin korosti, että hallituksella pitää olla oikeus tehdä omia kantojaan.

Vanhanen totesi, ettei yleisen eläkeiän nostolle ole löytynyt kannatusta, vaikka sitä on eri selvityksissä valmisteltu viime vuosina moneen kertaan. Maan poliittinen johto katsoi, että näissä kriisiolosuhteissa pitää tämäkin avoimesti julkisanoa, hän sanoi.

Katainen keskustelujen kannalla

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) korosti Turun Sanomien kolumnissaan, että hallitus on valmis kolmikantaneuvotteluihin eläkeikäkiistassa. Kataisen mukaan hallitus voisi keskustella työmarkkinajärjestöjen kanssa keinoista, joilla eläkeikä saataisiin nousuun ja työurat pidemmiksi.

Katainen näkisi luontevaksi paikaksi hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen keskusteluille eläketyöryhmän, jota vetää Eläketurvakeskuksen toimitusjohtaja Jukka Rantala. Valtiovarainministeri muistuttaa, että rakenteellisissa uudistuksissa hallitus ei voi toimia yksin, mutta se voi kuitenkin olla aloitteentekijä.

Palkansaajajärjestöt ovat moittineet hallitusta, että se ohitti heidät päättäessään eläkeiän nostosta. Hallituksen esityksessä eläkeiän alarajaa nostettaisiin 63 vuodesta 65 vuoteen.

Palkansaajakeskusjärjestöt ilmoittivat maanantaina jättäytyvänsä pois sosiaaliturvaa uudistavasta Sata-komiteasta vastalauseena hallituksen päätökselle. Järjestöt harkitsevat myös muun yhteistyön katkaisemista hallituksen kanssa, jos hallitus ei luovu päätöksestään nostaa eläkeikää.

YLE Uutiset

Jatka tästä