yle.fi


Olet tässä

Hallintoneuvosto tyytyväinen työryhmän esitykseen

julkaistu 23.4.2009 klo 19:00

Yleisradion hallintoneuvosto pitää yhtiön rahoitusta pohtineen työryhmän esitystä hyvänä. Torstaina kokoontunut hallintoneuvosto piti työryhmän esittämää 175 euron mediamaksua perusteltuna.

Hallintoneuvoston puheenjohtaja, kansanedustaja Kimmo Sasi (kok.) huomauttaa, että television katselu ja radion kuuntelu eivät nykyisin ole enää sidoksissa laitteeseen. Näin ollen järjestelmä, joka perustuu tiettyyn laitteeseen, on vanhentunut.

Sasi pitääkin yhtiön rahoitusta pohtineen työryhmän esitystä oikeudenmukaisena ja uskoo, että malli takaa Yleisradion itsenäisyyden.

- Se, että kaikki maksavat, koska tosiasiassa kaikki hyödyntävät Yleisradion palveluita, on oikeudenmukaista. Suurimmalle osalle televisionkatsojista uutinen on myönteinen, koska maksu tosiaankin alenee noin 50 euroa, Sasi sanoo.

Sasi pitää myös vanhaa määritelmää Yleisradion täydestä palvelusta epäselvänä. Uusi määritelmä monipuolisesta ja kattavasta ohjelmistosta on hänen mukaansa rajaavampi.

- Monipuolinen tarkoittaa sitä, että kaikille väestöryhmille on tarjottava ohjelmia. Kattava tarkoittaa sitä, että kaikki julkisen palvelun vaatimukset voidaan täyttää, Sasi sanoo.

YLE Uutiset

Jatka tästä