Olet tässä

Jungner olisi toivonut lisää kehittämisrahaa

julkaistu 23.04.2009 klo 17:41, päivitetty 23.04.2009 klo 18:36
Mikael Jungner

Kuva: YLE

Yleisradion toimitusjohtaja Mikael Jungner pitää YLEn rahoitusta pohtineen työryhmän esitystä kohtuullisena. Jungner toivoo, että YLE olisi saanut enemmän liikkumavaraa kehittyä, mutta ymmärtää työryhmän ratkaisun nykyisessä taloudellisessa tilanteessa.

Jungnerin mielestä on positiivista, että uuden rahoitusmallin myötä yhtiössä ei jouduttaisi leikkauksiin. Samalla hän kuitenkin pahoittelee, että YLE ei saa lainkaan kehittämisrahaa.

- YLEn henkilöstölle tämä tarkoittaa sitä, että tarvetta leikkauksille ja henkilöstövähennyksille ei olisi. YLE kykenee pitämään yllä nykyisen palveluntarjontansa. Riippumaton tiedonvälitys, kulttuuri ja sivistys ovat arvokkaita asioita kansakunnalle, Jungner sanoo.

Jungner huomauttaa myös, että työryhmän esittämä rahoitusmalli kestää aikaa paremmin kuin nykyinen tv-lupamaksuihin perustuva malli.

YLE Uutiset

Jatka tästä