Lindén pitää työryhmän ehdotuksia mielenkiintoisina
Viestintäministeri Suvi Lindén pitää Yleisradion rahoitusta pohtineen ryhmän ehdotuksia mielenkiintoisina. Lindén ei kuitenkaan vielä tällä hetkellä halua ottaa niihin tarkemmin kantaa.
Kansanedustaja Mika Lintilän (kesk.) johtama YLEn rahoitusta pohtinut työryhmä luovutti loppuraporttinsa Lindénille iltapäivällä. Työryhmä esittää nykyisen televisiomaksun tilalle 175 euron mediamaksua kotitalouksille ja osalle yrityksistä.
Viestintäministeri Lindénin mukaan työryhmän ehdotuksessa otetaan huomioon viestintäteknologian raju muutos, eikä rahoitusmalli perustu enää yhden tietyn laitteen hallintaan.
- Digiaikana ja uusia jakelukanavia käyttämällä julkiseen palveluun sisältyy myös sellaisia mediapalveluja, jotka eivät ole perinteisessä merkityksessä ohjelmia, Lindén huomauttaa.
Lindén muistuttaa, että julkisen palvelun muodot ja sisältö ovat yksin viimeisen kymmenen vuoden aikana muuttuneet.
- On selvää, että julkisen palvelun ja tavoitteiden on elettävä ajassa, Lindén sanoo.
YLE Uutiset