TVO kiistää Olkiluodon rakennustöiden pysäyttämisväitteet
Kuva: YLE
Teollisuuden Voiman mukaan Säteilyturvakeskus ei ole uhannut pysäyttää Olkiluoto 3 -projektia automaatiosuunnittelun tilanteen tai minkään muun syyn takia. TVO:n mukaan työt rakennustyömaalla jatkuvat edelleen.
TVO myöntää, että automaation suunnittelu ei ole pysynyt aikataulussa, mutta työ kuitenkin etenee ja TVO on jo toimittanut Säteilyturvakeskukselle hyväksyttäväksi laitostoimittajalta tulleita suunnitteludokumentteja.
TVO:n mukaan automaation suunnitteludokumentit hyväksytään samoilla tavoin kuin muutkin laitoksen rakentamisessa tarvittavat dokumentit.
YLEn TV2:n Ajankohtaisessa kakkosessa kerrottiin tiistaina, että Säteilyturvakeskus olisi uhannut pysäyttää projektin rakennustyöt automaatiosuunnittelussa ilmenneiden ongelmien takia.
YLE Uutiset