Vihreät aloittivat kokouksensa Jyväskylässä
Kuva: YLE
Vihreät ovat aloittaneet puoluekokouksensa Jyväskylässä. Kokouksessa valittiin helsinkiläinen kansanedustaja Anni Sinnemäki puolueen uudeksi puheenjohtajaksi. Väistyvän puheenjohtajan, Tarja Cronbergin seuraajaksi ei ilmoittautunut muita ehdokkaita.
Kokouksessa hyväksytään myös Vihreiden vuoteen 2015 ulottuva Strategia, jossa muun muassa tavoitellaan puolueen kannatuksen kasvamista 15 prosenttiin. Samoin hyväksytään EU-kannanotto, jossa vaaditaan elvytysvarojen rohkeampaa suuntamista ilmastonsuojeluun. Käsitelyssä on myös useita aloitteita, kuten neuvoa-antavan kansanäänetyksen mahdollistaminen vaalien yhteydessä sekä kalastajan testin asettaminen kalastusluvan ehdoksi.
Viimeksi kun puolue piti kokousta Jyväskylän Normaalikoulun samassa salissa, se päätti lähteä hallituksesta ydinvoimapäätöksen vuoksi.
"Haavisto presidenttiehdokkaaksi"
Vihreät aloitti myös puolueen sisäisen presidenttikeskustelun, kun hämeenlinnalainen kansanedustaja Kirsi Ojansuu esitti kansanedustaja Pekka Haavistoa puolueen presidenttiehdokkaaksi. Ojansuun mielestä asiasta pitäisi tehdä päätös jo ensi vuoden puoluekokouksessa.
Ojasuu kertoi saaneensa Haavistolta luvan ehdokkuuden esittämiseen. Haavisto itse on työmatkalla eikä pääse kommentoimaan ehdotusta kokoukselle.
Puolueen tuore puheenjohtaja Anni Sinnemäen mukaan Haavisto olisi erittäin hyvä presidenttiehdokas. Hän sanoi, että Haaviston nimi on ollut usein esillä, kun asiasta on puolueen piirissä puhuttu. Sinnemäen mukaan ehdokkaan etsimiseen on kuitenkin syytä käyttää sen verran aikaa, että saadaan selville myös muut mahdolliset ehdokaskandidaatit.
YLE Uutiset/ Terhi Uusivaara-Melari