Keskustaväen luottamus Korhoseen horjuu
Kuva: YLE
Artikkeliin liittyvä ääni- ja kuvamateriaali:
Keskustaa viime päivät ryöpyttänyt vaalirahakohu on hermostuttanut puolueen eduskuntaryhmän. Kansanedustajat sanovat luottamuksen puoluesihteeri Jarmo Korhoseen karisseen, mutta pääministeri Matti Vanhasen toimintaa ei keskustassa arvostella.
Vuoden tauon jälkeen uudelleen ryöpsähtänyt vaalirahakohu hämmentää ja suututtaa vaalivoiton avulla läpimenneitä keskustan kansanedustajia.
Eduskuntavaalien vaalipäällikkönä toimineen puoluesihteeri Jarmo Korhosen luottamuksen sanotaan menneen ja eduskuntaryhmässä liputetaan jo avoimestikin Korhosen eroa.
Kansanedustaja Juha Rehula antaa puoluesihteerille arvosanan heikko, eikä panisi pahakseen Korhosen siirtämistä syrjään tehtävistään. Tuleeko Korhoselle lähtö puoluesihteerin paikalta?
- Sen ratkaisun tekevät jotkut muut, mutta kyllä tässä minusta jonkinlaisten johtopäätösten aika alkaa olla, Rehula kommentoi YLE Uutisille.
Pohjoissavolainen kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen tuntuu kyllästyneen puoluesihteerin toimintaan.
- Toivoisin, että vihdoin myös Apollonkadun toimistossa tiedettäisiin mitä on tehty ja mitä ei olla tehty, Heikkinen puuskahtaa.
Myös kansanedustaja Jari Leppä myöntää olevansa tilanteesta hämillään, eikä Jarmo Korhosen toiminta saa häneltäkään kiitosta.
- Kyllä se on eittämättä erittäin heikko esitys. Kyllä luottamus häneen on karissut näiden asioiden myötä, ja nyt tarvitaan ihan toisenlaisia otteita tästä eteenpäin, Leppä miettii.
Luottamus Vanhaseen ennallaan
Korhonen avasi maanantaina julkisuuteen keskustan puolue- ja vaalirahoitusta. Puoluesihteeri kertoi myös puheenjohtaja Vanhasen tienneen kohutun Nova Groupin vaalirahasta jo tammikuussa 2007.
Viime kesänä Vanhanen kertoi kuitenkin ettei hänellä ole mielikuvaa tapaamisesta.
Keskustan kansanedustajien kannat puoluesihteeri Jarmo Korhosesta eivät tule kenellekään yllätyksenä. Vaaliraha tahraa kuitenkin myös pääministeri Vanhasta, vaikka eduskuntaryhmässä ei Vanhasta tohditakaan arvostella.
- Muistettava on myös se, että pääministerin tehtävä ei ole raha-asioiden hoito, vaan koko valtion hoito ja minun mielestäni pääministeri on onnistunut niissä asioissa erinomaisen hyvin, arvioi Hannakaisa Heikkinen.
Samoilla linjoilla on kansanedustaja Aila Paloniemi, joka sanoo olevansa erittäin tyytyväinen Vanhasen toimintaan pääministerinä.
- Minä en ota rahakohuun sen kummempaa kantaa, koska siinä näyttää olevan niin monta sivulausetta, että siihen syöveriin on turha pyörähtää. Korostan kuitenkin, että keskusta ei ole tehnyt mitään laitonta ottaessaan, kuten muutkin puolueet, vastaan rahoitusta yrityksiltä, Paloniemi sanoo.
YLE Uutiset