Vanhanen haluaa puoluesihteeriltä selvityksen vaalirahoista
Matti Vanhanen
Kuva: YLE
Keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen sanoo kuulleensa vasta torstaina summan, jolla Nova Group on tukenut keskustaa. Vanhasen mukaan puoluesihteeri Jarmo Korhonen tekee puoluerahoituksesta selvityksen keskustan työvaliokunnalle.
Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen korostaa, ettei puolue ole tehnyt mitään laitonta.
- Puolue on ottanut laillista tukea vastaan. Ainakaan tämänhetkisten tietojen mukaan siinä ei ole ollut mitään laitonta tai sopimatonta.
Hän odottaa kuitenkin keskustan puoletoimiston ja puoluesihteerin tekevän keskustan työvaliokunnalle selvityksen puoluerahoituksesta.
- Asiasta saadaan koko kuva ja selviää, onko vielä jotain sellaista, mitä julkisuudessa ei ole ollut.
MTV3:n uutiset kertoi torstaina, että Nova Group antoi puolueelle kevään 2007 eduskuntavaaleihin 125-tuhatta euroa enemmän kuin aiemmin on ilmoitettu.
Vanhanen sanoi kuulleensa Nova Groupin lahjoittaman summan vasta torstaina. Hän kuitenkin tiesi jo vaalikampanjan aikana, että Nova Group oli halukas rahoittamaan keskustan vaalityötä. Vanhasen mukaan hänen ei kuulukaan tietää yksittäisten lahjoittajien nimiä. Vastuu vaalirahoituksesta kuuluu puoluesihteerille.
- Meillä on selkeä työnjako.
Vanhanen ei halua ottaa kantaa siihen, onko puolesihteeri Korhosella vielä hänen luottamuksensa.
- Meillä puoluesihteerin niin kuin muunkin puolueen johtoviisikon aseman määrittelee puoluekokous.
Nova Groupin maksaman tuen paljastuminen luultua suuremmaksi on kiusallista puolueelle ja Vanhaselle. Vanhanen vaati keväällä eduskunnassa kaikkia tahoja ilmoittamaan avoimesti tukisummat ja niiden lähteet. Tuolloin myrskyn silmässä oli SDP:n ammattiyhdistysliikkeeltä saama satojen tuhansien eurojen tuki.
Vanhanen korostaa, että keskusta julkistaa nykyään kaikkien yli 5 000 euron lahjoittajat.
YLE Uutiset