yle.fi


Olet tässä

Julkisoikeuden professori: Korhosen ero ei riittäisi palauttamaan uskottavuutta

julkaistu 13.7.2009 klo 16:25, päivitetty 13.7.2009 klo 16:30

Keskustan puoluesihteerin Jarmo Korhosen ero ei välttämättä riittäisi palauttamaan keskustan ja koko poliittisen järjestelmän uskottavuutta, arvioi julkisoikeuden professori Teuvo Pohjolainen Joensuun yliopistosta YLE Uutisten haastattelussa.

- Vaikea on sanoa, riittäisikö ero uskottavuutta puhdistamaan. Tämän tyyppiset ratkaisut eivät riitä, ellei koko pöytää puhdisteta kerralla, Pohjolainen sanoo.

Pohjolainen on aikaisemmin arvioinut julkisuudessa, että Korhosen on vaikea jatkaa puoluesihteerinä keskustan ministerien vaatimusten jälkeen.

Pohjolaisen mukaan tämänpäiväinen Korhosen ulostulo ja keskustan ministerien kommentit eivät tilannetta muuta.

- Tilanne on samankaltainen ja ministerit, jotka arvostelivat, olivat vähäsanaisia.

Keskustalainen liikenne- ja viestintäministeri Anu Vehviläinen patisti Korhosta viime viikolla harkitsemaan eroa. Vehviläisen lisäksi Korhosen selityksiä ovat kaivanneet myös puoluetoverit ympäristöministeri Paula Lehtomäki ja kuntaministeri Mari Kiviniemi.

Muut puolueet ovat perustelleet omaa vaikenemista rahoituksen yksityiskohdista sillä, että ne odottavat asiaa pohtivan Lauri Tarastin työryhmän raportin valmistumista. Pohjolaisen mielestä raportin valmistumisen odottaminen on helppo tapa jäädyttää keskustelu asiasta. Pohjolaisen mukaan lakikaan ei välttämättä riitä avaamaan puolueiden rahoitusta.

- Rahoitusketjut ovat niin pitkiä, että jopa lainsäädännöllä vaalirahoituksen avaaminen on äärimmäisen vaikea toteuttaa. Tarastin työryhmä joutuu miettimään, miten ja kuinka pitkälle rahoitusta voidaan avata. Lailla on helppo paikata porsaanreikä, mutta lakia on myös helppo kiertää, Pohjolainen uskoo.

YLE Uutiset

Jatka tästä