yle.fi


Olet tässä

Suomalaisten velat ja velkaongelmat kasvoivat

julkaistu 2.7.2009 klo 09:24, päivitetty 2.7.2009 klo 22:10

Kuva: YLE / Arja Lento

Suomalaisten velat kasvoivat viime vuonna lähes kahdeksan prosenttia. Velkaongelmat ovat lisääntyneet tänä vuonna jopa kolmanneksen.

Tilastokeskuksen tuoreen katsauksen mukaan asuntokuntien velat kasvoivat viime vuonna 7,7 prosenttia, vaikka velkaantumisvauhti hieman hiipui. Velkaa oli hieman alle 1,5 miljoonalla asuntokunnalla.

Kaikkiaan asuntokunnilla oli viime vuonna velkaa 90,5 miljardia euroa. Suurin osa tästä velasta oli asuntovelkaa. Asuntovelan osuus kaikista veloista oli yli 71 prosenttia, eli noin 64,4 miljardia euroa.

Eniten ovat kasvaneet asuntovelat. Vuoteen 2002 verrattuna asuntovelat ovat kasvaneet 99 prosenttia. Vuodesta 2007 alkaen ensiasunnon ostoon otetut velat ovat kasvaneet nopeammin kuin muut asuntovelat. Vuoteen 2002 verrattuna asuntovelat ovat kasvaneet 99 prosenttia

Suurin osa uusista lainoista näyttää kuitenkin kohdistuvan asunnonvaihtoihin, sillä ensiasuntoa varten otettujen lainojen kasvu on hidastunut.

Velat ylittivät tulot vuonna 2007

Vuonna 2007 asuntokuntien keskimääräinen velkaantumisaste oli hieman yli 101 prosenttia. Tämä tarkoittaa, että asuntokuntien velat ylittivät asuntokuntien vuotuiset tulot. Velallisilla asuntokunnilla velat olivat lähes puolitoista kertaa vuosituloja suuremmat ja asuntovelallisilla asuntokunnilla yli kaksi kertaa vuosituloja suuremmat.

Korkein velkaantumisaste oli 25 - 34 -vuotiaiden asuntokunnissa: näissä asuntokunnissa neljällä viidestä oli velkaa, ja velkaantumisaste oli 189 prosenttia. Eniten velkaa oli 35 - 44 -vuotiaiden asuntokunnissa, joissa velkaa oli vajaat 90 000 euroa asuntokuntaa kohti.

Suurimmat velat kohdistuvat Itä-Uudellemaalle ja Ahvenanmaalle. Näillä alueilla velallisella asuntokunnalla oli velkaa noin 80 000 euroa. Suurimmat asuntovelat puolestaan olivat Uudellamaalla ja Itä-Uudellamaalla, joissa velkaa oli noin 100 000 euroa asuntokuntaa kohti. Ahvenanmaalla asuntovelkaa oli keskimäärin hieman alle 89 000 euroa.

Velallisten määrä on vuodesta 2002 kasvanut eniten Uudellamaalla, Kanta-Hämeessä ja Pirkanmaalla, vähiten Itä- ja Pohjois-Suomen maakunnissa sekä Satakunnassa.

Maksuhäiriöt nopeassa kasvussa

Vaikka talouden taantuma on hidastanut velkaantumisvauhtia, velkaantumisen ongelmat ovat nopeasti kääntyneet selvään kasvuun. Maksuhäiriöt ovat tänä vuonna jo lisääntyneet kolmisenkymmentä prosenttia viimevuotisesta, sanoo luottotietoyhtiö Suomen Asiakastiedon lakiasiain päällikkö Juuso Jokela.

Nopea velkaantuminen ja talouden hiipuminen työllistävät myös velkaneuvontaa. Jono velkaneuvojalle on tänä vuonna jo jopa kaksinkertaistunut. Helsingin velkaneuvontatoimiston lakimies Pekka Mäki sanoo, että velkaneuvontaa tarvitsevien määrä on kasvanut, ongelmaluottojen määrä lisääntynyt ja tapaukset tulleet entistä monimutkaisemmiksi. Velkajärjestelyä on Helsingissä alkuvuonna haettu kolmannes enemmän kuin vuosi sitten.

Suomen Asiakastiedon Juuso Jokela ei kuitenkaan vielä usko 90-luvun laman velkaongelmien toistuvan. Nyt kyse on lähinnä kulutusluotto-ongelmista, kun 90-luvun alussa velkaantuminen ja maksuhäiriöiden kasvu olivat seurausta koko talouden romahduksesta.

Velkaneuvonnan lakimies Pekka Mäki ei vielä uskalla ennustaa velkaongelmien syvyyttä, sillä se riippuu työttömyyden kehityksestä ja muun muassa siitä, missä määrin entisiä yrittäjiä taantuman myötä tulee velkaneuvonnan asiakkaiksi.

YLE Uutiset

Jatka tästä