Keskusta vyöryttää ruokaverosta lehdissä
Keskusta puolustaa voimakkaasti ruoan arvonlisäveron alentamispäätöstä. Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen sanoo Aamulehdessä, ettei päätöstä olla perumassa ja toteaa eduskunnan säätäneen alentamisesta lait aikaa sitten.
Keskustan Verkkoapilassa puolestaan puoluesihteeri Jarmo Korhonen toteaa, ettei ruokaveroasiasta ole enää tarpeen käydä neuvotteluja. Sen sijaan hän ja sanomalehti Keskisuomalaisen haastattelema keskustalainen maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila väläyttävät ruoan arvonlisäveron pudottamista jatkossa edelleen, jopa nollaan.
SDP kritisoi lokakuussa voimaantulevaa veronalennusta, ja arvostelua on kuulunut myös kokoomuksen leiristä.
Korhonen: Yksi tärkeimmistä päätöksistä
Puoluesihteeri Jarmo Korhonen sanoo Verkkoapilassa, että alennus on nykyhallituksen merkittävimpiä päätöksiä. Hän perustelee ratkaisua lapsiperheiden ja pienituloisten kansalaisten edulla.
- Keskustan johtamissa hallitusneuvotteluissa saatiin tämä viisitoista vuotta ajettu poliittinen tavoite läpi.
Elintarvikkeiden alv-pudotus tuohduttaa ravintoloita, sillä se leventää verotuseron ravintolaruoan ja muun ruoan välille tuntuvasti 10 prosenttiyksikköön. Keskustavaikuttajista maa- ja metsätalousministeri Anttila sanookin, että verokantojen tulisi olla samalla tasolla. Silti hänellä ei ole kantaa siihen, voiko eroa ratkoa tämänhetkisessä taloustilanteessa.
Anttila arvelee Keskisuomalaisessa, että 10 tai 15 vuoden päästä ruoan arvonlisävero voisi laskea Irlannin ja Britannian tapaan nollaan.
YLE Uutiset