Katainen: Talouskasvu ei riitä hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämiseen
Kuva: YLE
Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan Suomen talouskasvu ei lähivuosina tule riittämään hyvinvointiyhteiskunnan perustan säilyttämiseen. Kataisen mukaan palvelujen säilyttäminen nykytasolla edellyttäisi kahdeksan prosentin bruttokansantuotteen vuosikasvua, mikä olisi samaa luokkaa kuin Kiinassa.
Hallituksen punaisena lankana on kuitenkin hyvinvointiyhteiskunnan säilyttäminen, ja hallitus on ottanut suuren repun kantaakseen kuntien tukemisessa, Katainen sanoo. Vuoteen 2012 mennessä valtio ottaa menoihinsa noin 20 prosenttia velkaa, kun kunnissa velkaprosetti on 2-3.
Katainen painotti Kuntapäivien seminaarin avajaispuheessaan julkisen talouden hoidon merkitystä.
Pääoppositiopuolue SDP:n Jutta Urpilainen arvosteli edelleen voimakkaasti hallituksen toimia. Hallitus on budjettipäätöksellään ojentanut kuntapäättäjille leikkaussakset, Urpilainen sanoi.
Hän toivoi eduskunnan muuttavan budjettia siten, että kunnille ohjattaisiin ensi vuonna vielä noin 500 miljoonaa euroa lisärahaa leikkausten ja lomautusten estämiseksi. Urpilainen arvio myös lääninhallitusten vanhustenhoitoselvityksen osoittavan, että hallituksen budjettipäätöksillä ei voida korjata vanhustenhoidon ongelmia ensi vuonnakaan.
Keskustan varapuheenjohtajan Antti Rantakankaan mukaan keskustalla on valmius arvioida kuntien tulopohjan laajentamista.
- Tässä asiassa meillä on yhteisiä säveliä SDP:n kanssa, Rantakangas sanoo.
Hänen mukaansa esimerkiksi jäte- ja energiaverojen tuottoja voitaisiin ohjata kunnille.
YLE Uutiset / Jarkko Juselius