yle.fi


Olet tässä

Tarasti: Vaalirahoituksen uudistaminen ei ole enää kenenkään hallussa

julkaistu 28.9.2009 klo 17:17, päivitetty 29.9.2009 klo 09:14
Lauri Tarasti

Lauri Tarasti

Kuva: YLE

Vaalirahoitustoimikunnan puheenjohtaja Lauri Tarasti jarruttelee puolueiden intoa mullistaviin uudistuksiin. Tarastin mukaan tiukat rajoitukset vaalirahoitukseen siirtäisivät kampanjointia puolueilta ulkopuolisille toimijoille. Tarastin mielestä vaalirahoituksen uudistaminen ei ole enää kenenkään hallussa.

Uutta vaalirahoituslakia valmistelevan uudistavan toimikunnan puheenjohtaja Lauri Tarasti on selvästi suivaantunut siitä, että uudistusta viedään läpi nyt kovalla kiireellä ja kohujen keskellä. Puolueet käyvätkin nyt suorastaan kilpaa siitä, kuka tiukimpia rajoituksia vaalirahoitukselle uskaltaa esittää.

Useammastakin puolueesta on jo vaadittu muun muassa mahdollisimman alhaista kampanjakattoa. Tarastin mukaan kampanjakatot siirtäisivät valtaa puolueilta ulkopuolisille toimijoille.

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen on esittänyt jopa, että tukea kampanjoihin saisi antaa vain jäsenmaksuista ja puoluetuesta. Tarasti tyrmää ajatuksen:

- Pelkään, että kampanjointi siirtyy sitten puoluekoneiston ulkopuolelle muiden järjestöjen tehtäväksi.

Tarasti huomauttaa, että ay-liike voisi ilmoittaa, että nämä ovat meidän ehdokkaitamme, maataloustuottajat kehottaisivat äänestämään maanviljelijöitä omalta listalataan jne.

- Sitä ei voi estää, se on selvästi ilmaisunvapautta.

Kaiken kaikkiaan Tarasti antaa vaalirahoituksen uudistamisen nykytilasta happaman lausunnon.

YLE Uutiset

Jatka tästä