Korkojen nousupelko leviää
Paikallisosuuspankkiryhmä pitää korkojen nousua ja työttömyyden kasvua pelottavana yhdistelmänä.
Paikallisosuuspankkiliiton toimitusjohtaja Heikki Suutala arvioi, että talouden synkkiin näkymiin nähden asuntoluottojen kysyntä on ollut yllättävänkin voimakasta. Nyt uhkana on hänen mukaansa kuitenkin lähinnä työttömyys, jonka pahin aika on vasta edessä.
Suutala muistuttaa, että euroalueen Suomea nopeampi elpyminen voi nostaa korkoja samaan aikaan, kun Suomessa työttömyys pahenee.
Hänen mukaansa kohonnut korkotaso söisi nopeasti järjestelyvaraa lainojen maksuongelmissa. Toisaalta paikallisosuuspankkiliitto ei usko nopeaan korkojen merkittävään nousuun lähiaikoina.
YLE Uutiset