Olet tässä

Pekkarinen pidentäisi työuria lailla

julkaistu su klo 07:15, päivitetty ma klo 08:19
Rakennusmies mittaa talotyömaalla sisäkaton pituutta.

Työurien pituutta halutaan lisätä.

Kuva: YLE

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen ehdottaa työurien jatkamisen varmistamista lainsäädännöllä. Keskisuomalaisen haastattelema Pekkarinen on siten eri linjoilla kuin työnantajia edustava Elinkeinoelämän keskusliitto, jonka mielestä asia hoituisi paikallisena sopimisena yrityksissä.

Pekkarisen mukaan kyse on niin suuren luokan kysymyksestä, ettei sitä voi jättää pelkästään paikallisen sopimisen varaan.

Pekkarinen katsoo, ettei työurien pidentäminen koske vain ikääntyneempiä, vaan työssä täytyy olla nykyistä enemmän koko elämänkaaren mitassa.

Elinkeinoministeri vaatiikin toimia, joilla aikaistetaan koulusta työelämään menemistä, parannetaan työssäjaksamista ja poistetaan työn ja perheen yhteensovittamisen ongelmia. Siihen tarvitaan kyllä lainsäädäntöä, hän katsoo.

Työurien jatkamisen lisäksi myös työn tuottavuutta täytyy Pekkarisen mielestä parantaa tulevaisuudessa merkittävästi.

Konkreettiset ja uskottavat ratkaisut työurien pidentämiseksi parantavat Pekkarisen mukaan yhteiskunnan mahdollisuuksia velanottoon ja elvytykseen.

YLE Uutiset

Jatka tästä