Sinnemäen mukaan ydinsähkö olisi takapajuinen vientituote
Kuva: YLE
Vihreiden ja kokoomuksen nokittelu ydinvoimasta jatkuu. Vihreiden puheenjohtajan Anni Sinnemäen mukaan kokoomuksen halu tehdä Suomesta ydinsähkön viejä edustaa vanhakantaista venäläistä talousajattelua.
Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen arvosteli vähän aikaa sitten vihreiden energiapolitiikan olevan uhka hyvinvointiyhteiskunnalle. Hänen mukaansa vihreät tekee kaikkensa, jotta energiasta tulisi Suomessa vaikeasti saatavaa ja kallista.
Vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäki vastasi syytöksiin puoluehallituksen kokouksessa:
- Kokoomukselle sanoisin, että eivät hyvinvointi, työ ja kilpailukyky voi Suomessa perustua tuhlaamiseen, ei edes sähkön tuhlaamiseen.
Sinnemäki arvioi, että halvan sähkön aika Suomessa on ohi, kun Euroopan sähkömarkkinat yhdistyvät. Hintaerot tasoittuvat Euroopan sisällä. Hän korosti, että jatkossa menestyvät parhaiten energiatehokkuuteen panostavat suomalaisyritykset.
Suomen energiatavoitteiden pitää olla kunnianhimoisempia kuin ydinsähkön vienti.
- Kyllä meidän valttejamme ovat tehokkuus ja kunnianhimoisuus eikä se, että me imitoimme jonkinlaista venäläistä talousstrategiaa, että me olisimme jonkin bulkkituotteen viejä, kuten esimerkiksi ydinsähkön.
Luvan myöntäminen kolmelle ydinvoimalalle tarkoittaisi Sinnemäen mielestä sitä, että Suomesta tulisi ydinsähkön viejä.
- Me olisimme sitä ulkomaisella osaamisella, koska meillä ei ole ydinvoimalaitososaamista - en tiedä näyttääkö sitä nyt hirveästi olevan näillä laitostoimittajillakaan, Sinnemäki huvitti puolueväkeä viittaamalla tekeillä olevan viidennen ydinvoimalan rakennusongelmiin ja viivästyksiin.
Vihreät pysyvät hallituksessa
Ydinvoimaloiden sijaan Suomella on Sinnemäen mielestä osaamista uusiutuvan energian teknologiassa ja energiatehokkuudessa, ja näihin pitäisi panostaa.
- Mahdollisuudet kasvuun ja työhön ovat enemmän sillä puolella kuin siinä ajatuksessa, että me olisimme jonkinlainen sähkön viejämaa. Se ei ole talousstrategiana kovin moderni.
Hallituspuolueista kokoomus on kannattanut luvan myöntämistä kaikille kolmelle ydinvoimalan hakijalle. Vihreät vastustavat lisäydinvoimaa. Keskusta on ollut halukas yhden ydinvoimalan rakentamiseen.
Hallituksesta vihreät ei lähde, vaikka luvan saisivat kaikki kolme hakijaa.
- Me olemme vaaleissa äänestäjille ilmoittaneet, että ydinvoima ei ole sellainen asia, jonka perusteella päätämme hallitusyhteistyöstä, Sinnemäki sanoi.
YLE Uutiset