Vaalirahakohu Antti Kaikkosen ympärillä laajenee
Kuva: YLE
Artikkeliin liittyvä ääni- ja kuvamateriaali:
Kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk.) on Rakennuslehden mukaan ollut päättämässä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Aran johtokunnassa tuesta johtamalleen säätiölle. Ara antoi korkotukilainan ja investointiavustuksen Nuorisosäätiölle, jonka hallituksen puheenjohtajana Kaikkonen oli. Kaikkonen kiistää olleensa jäävi toimiessaan johtokunnassa.
Lehden mukaan Kaikkonen oli Aran johtokunnassa päättämässä siitä, että Nuorisosäätiön 17,1 miljoonan euron asuntokohde hyväksyttiin Aran tuen piiriin. Kohteelle myönnettiin avustusta 1,5 miljoonaa euroa enemmän kuin ympäristöministeriön ohjeiden mukaan olisi saanut.
Kohteeseen rakennettiin 154 asuntoa, jotka olivat avustuspäätöksen esittelymuistion mukaan suunnattu 18 - 30-vuotiaille työssäkäyville ja työelämään hakeutuville aikuisille sekä tuettaville nuorille. Todellisuudessa tukiasuntoja oli vain 13. Ara antoi tukea kuitenkin 154:n tukiasunnon perusteella.
Kaikkonen: Kiersin kokoukset kaukaa
Kaikkosen roolista Arassa ei aiemmin ole ollut julkisuudessa tietoa. Aran ylijohtaja Hannu Rossilahti on aiemmin väittänyt, ettei Kaikkonen osallistunut yhteenkään Aran johtokunnan kokoukseen, jossa käsiteltiin Nuorisosäätiön hakemuksia.
- Tässä on tapahtunut virhe. Virkamiehet kävivät läpi papereita ja alkuun emme papereista havainneet, että Kaikkonen olisi osallistunut kokoukseen. Hän kuitenkin on ollut mukana johtokunnan kokouksessa, sanoi Hannu Rossilahti YLE Uutisille.
Kaikkonen kiistää YLE Uutisille olleensa jäävi toimiessaan johtokunnassa. Hän korostaa että varsinaiset tukipäätökset tekivät virkamiehet.
- Se on ihan virkamiestyötä tämä valmistelu ja päätöksenteko. Johtokunta ei yksittäisten hankkeiden päätöksiä tee. Minä itse asiassa kiersin kaukaa niitä kokouksia, missä säätiö millään lailla oli esillä, mutta tässä yhdessä kokouksessa olen ollut ilmeisesti paikalla, Kaikkonen muisteli.
Ara tekee parhaillaan omia selvityksiään Nuorisosäätiön toiminnasta. Rossilahti ei halua ottaa kantaa vielä tänään esille tulleisiin tietoihin.
- Meillä on Nuorisosäätiön selvitykset kesken, enkä halua vielä sanoa asiasta mitään, totesi Rossilahti YLE Uutisille.
Keskusrikospoliisi on kertonut selvittävänsä Kaikkosen roolia Nuorisosäätiössä säätiöihin kohdistuneessa rikostutkinnassa. Nuorisosäätiö tuki vaaleissa Kaikkosen lisäksi pääministeri Matti Vanhasta.
YLE Uutiset