Katainen pitää kiinni perintöverotuksen kiristysaikeista
Jyrki Katainen
Kuva: YLE
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) puolustaa perintöverotuksen tulevaa kiristystä. Hänen mielestään asia on oikeudenmukaisuuskysymys, koska tähän asti veroa on maksettu hieman eri perustein eri kunnissa. Katainen ei kuitenkaan usko, että verotusarvot tulevat muutoksen myötä laskemaan yhdelläkään paikkakunnalla.
Aamulehti kertoi keskiviikkona, että asuinkäytössä olevien omakotitalojen perintö- ja lahjavero nousee roimasti vuodenvaihteessa. Lehden mukaan asuinkäytössä olevien omakotitalojen arvostushinnat nousevat paikoin jopa 38–51 prosenttia, eli jopa tuhansia euroja. Myös metsien ja peltojen perintöveroon on odotettavissa tuntuvia korotuksia.
Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen mukaan asiassa on kysymys puhtaasti siitä, että verottaja haluaa omia ohjeitaan yhtenäistämällä saattaa kansalaiset yhdenvertaiseen asemaan. Hän ei kuitenkaaan usko, että verotusarvot muutoksen myötä laskisivat yhdelläkään paikkakunnalla.
-Luulisinpa että ei, koska perinnöt ovat yleensä aliarvostettuja verotuksessa, hän sanoi.
Katainen korosti lain lähtevän siitä, että perinnöt maksetaan käyvän arvon mukaisesti, vaikka käytäntö onkin ollut monesti toisenlainen.
YLEn Aamu-tv:ssä vierailleet talousvaliokunnan kansanedustajat Jouko Skinnari (sd.) ja Harri Jaskari (kok.) antoivat ymmärtää, että muutoksesta syntyy vielä kiivas keskustelu eduskunnassa. Kataisen mukaan asia ei ole ollut mikään poliittinen kysymys missään vaiheessa.
YLE Uutiset