Hallitus patisti työmarkkinapomot eläkesovun löytämiseen
Kuva: YLE Uutisgrafiikka
Artikkeliin liittyvä ääni- ja kuvamateriaali:
Työurien pidentämistä pohtivien työryhmien määräaika umpeutuu sunnuntai-iltana, mutta työnantajien ja työntekijöiden käsitykset eläköitymisiän venytyskeinoista ovat yhä täysin vastakkaiset. Pääministeri Vanhanen ja valtiovarainministeri Katainen neuvottelivat perjantaina työmarkkinajärjestöjen johtajien kanssa ja patistivat heidät mukaan eläkekiistan ratkaisuun.
Pääministeri Matti Vanhanen tapaa työmarkkinakeskusjärjestöjen johtajat uudestaan maanantai-iltana.
- Tässä vaiheessa ei edes spekuloida ajatuksella, että tulosta ei siihen mennessä syntyisi. Kyllä hallitus on painottanut, että tässä on työmarkkinajärjestöjen momentum ratkaista eläkekiista, Vanhanen korosti perjantaina päivällä.
Vanhasen mukaan hallitus on tarvittaessa valmis antamaan järjestöille apua sovun vääntämisessä.
- Tässä vaiheessa valtio ei kuitenkaan puutu sisältöön millään tavalla.
Työnantajat ja työntekijät ovat vakaasti eri mieltä siitä, millä keinoin suomalaisten työuria tulisi pidentää. Työnantaja on esittänyt muun muassa työeläkeputken poistoa, minkä työntekijät ovat tyrmänneet.
Yhtä mieltä ollaan lähinnä vain siitä, että viime maaliskuussa tehtävän saanut työuraryhmä on ajautunut pattitilanteeseen.
- Tilanne on tosi vaikea, mutta koko viikonloppu neuvotellaan, toistivat sekä SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly, STTK:n Mikko Mäenpää, Akavan Matti Viljanen ja EK:n toimitusjohtaja Leif Fagernäs.
Kukaan järjestöjohtajista ei uskaltanut vielä perjantaina luvata sovun syntymistä. Pääministeri Vanhanen puolestaan kieltäytyi kommentoimasta sitä, nostaako hallitus esiin viime kevään päätöksensä eläkeiän nostosta, ellei muita ratkaisuja synny.
Eläkeikää halutaan nostaa
Eläketurvakeskus on arvioinut, että vuonna 2005 voimaan tulleet eläkelait nostavat suomalaisten eläkkeellesiirtymisikää noin 1,5 vuotta vuoteen 2025 mennessä. Alun perin puhuttiin 1,6 vuodesta, mutta ajan kuluessa luku on kutistunut kymmenyksen.
Työmarkkinajärjestöjen vuoden takaisen sopimuksen, niin sanotun sosiaalitupon vaikutus oli valtiovarainministeriön laskelmien mukaan 0,4 vuotta. Työnantajapuolen ajattelussa sosiaalitupo toi lisäkuukausia työuriin, mutta saman sopimuksen seuraavalla sivulla ne menetettiin eläkeputkeen.
Eli työnantajapuolen laskelmissa 2005 eläkeuudistus on tähän mennessä ainoa työuriin vaikuttava tekijä, mutta se nostaa eläkkeelle siirtymisiän odotetta tavoitevuoteen 2025 mennessä vain noin 1,5 vuotta. Kun tavoite on jatkaa työuria seuraavan 15 vuoden aikana keskimäärin kolme vuotta, puuttuu tavoitteesta työnantajien mielestä puolet - palkansaajajärjestöjen mielestä taas kolmannes.
Huomionarvoista on, että hallituksen ehdotus nostaa vanhuuseläkkeen alaikärajaa 63:sta 65 vuoteen jatkaisi työuria laskennallisesti vain noin 0,7 vuotta.
Tämän erimielisyyden lisäksi Rantalan ryhmän osapuolilla on tunnetusti täysin vastakkainen käsitys eläkeiän nostamisesta, lisäpäivärahojen eli työttömyysputken poistamisesta ja ainakin eriävä käsitys monista muista asioista.
YLE Uutiset