Kansa patistaa hallitusta työllisyystalkoisiin
Kuva: YLE Uutisgrafiikka
Artikkeliin liittyvä ääni- ja kuvamateriaali:
Kansalaisten mielestä hallituksen tärkein tehtävä on nyt työllisyyden parantaminen. Taloustutkimuksen kyselyn mukaan työllisyyden edistämistä pidetään jopa tärkeämpänä kuin hyvinvointipalvelujen turvaamista. Kyselyyn vastanneista lähes 60 prosenttia arvioi hallituksen onnistuneen työllisyyden hoidossa heikosti.
Syksyn aikana tehdyssä laajassa kyselytutkimuksessa hallituksen tärkeimmäksi tehtäväksi kansalaiset listasivat työllisyyden parantamisen.
Taloustutkimuksen kyselyyn vastanneista peräti 21 prosenttia pitää työllisyyden edistämistä hallituksen tärkeimpänä tehtävänä. Terveyspalvelut seuraavat laajan kyselyn tuloksissa kakkosena - terveyspalvelut ilmoitti tärkeimmäksi 16 prosenttia vastanneista.
Talousasioiden painoarvo näyttäisi kasvattaneen merkitystä suomalaisten mielissä jopa ohi hyvinvointivaltion palvelujen kuten vanhustenhoidon ja terveyspalvelujen.
Tutkimuspäällikkö Juho Rahkosen mukaan hyvinvointivaltion palvelut ovat perinteisesti nousseet tärkeysjärjestyksessä kyselyjen kärkeen, mutta nyt työllisyys on kirinyt hyvinvointipalvelujen ohi.
Työllisyyden hoidosta sapiskaa
Parhaiten hallituksen katsottiin onnistuneen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa sekä ympäristöasioissa. Heikoimman arvosanan hallitus saa kansalaisten mielestä juuri tärkeimmässä eli työllisyyden hoidossa. Tyytyväisimpiä hallituksen toimiin olivat keskustan ja kokoomuksen kannattajat. Tyytymättömimpiä olivat vasemmistoa äänestäneet.
Tutkijan mukaan hyvinvointivaltion merkitys ei silti ole vähentynyt.
- Se on siellä taustalla. Itse asiassa tämä huoli työllisyydestä saattaa liittyä siihen, että ollaan huolissaan hyvinvointivaltiosta ja hyväksi havaitun suomalaisen elämäntavan jatkumisesta, Rahkonen arvioi.
Tutkimus tehtiin kirjekyselynä syksyn aikana. Kyselyyn vastasi lähes 4 000 suomalaista. YLE Uutisten Taloustutkimukselta tilaaman selvityksen virhemarginaali on 1,5 prosenttiyksikköä suuntaan tai toiseen.
YLE Uutiset