Palkansaajapuolella ennakoidaan eläkeneuvottelujen paluuta kolmikantaan
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpään mukaan eläkeneuvottelujen epäonnistuminen merkitsisi paluuta hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen välisiin neuvotteluihin.
YLEn A-plus-ohjelmassa eilisiltana vieraillut STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää arvioi työeläkeuudistuksia valmistelevan työryhmän ajautuneen kriisiin.
- Itse ajattelisin niin, että jos ensi maanantaihin mennessä ei eläkeryhmistä tule ratkaisua, niin sitten on viisasta istua neuvottelemaan hallituksen, lähinnä pääministerin ja valtiovarainministerin kanssa. Heidän kanssaan eläketyöryhmä laitettiin liikkeelle, sanoo Mäenpää.
- Sitten pitää yhdessä arvioida, että mitä tämä tarkoittaa. En usko että hallituksella on myöskään mitään syytä tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä, luonnehtii Mäenpää.
- Palkansaajaliikkeellä ei ole syytä julistaa mitään. Pitää katsoa että missä sitten mennään, mitä tulisi tehdä ja löytyykö jostain hallituksen ja järjestöjen välillä uutta reittiä hakea eläkeratkaisua, johdattelee Mäenpää.
- Otetaan ihan rauhallisesti eikä kriisiytetä tätä neuvottelupöydän vaikeaa tilannetta politiikan puolella.
Onko eläkeriita sukupolvikysymys?
Elisessä A-plus-ohjelmassa esiteltiin myös laskentamalli, missä selvitettiin kaavailtujen työurien pidentämisten vaikutuksia eläkekertymiin.
Eläketurvakeskus teki YLE Uutisten pyynnöstä laskelmia nyt 50-vuotiaan ja 20-vuotiaan palkansaajan eläkkeen määräytymisestä.
Jos tänään 50-vuotias palkansaaja työskentelee 35 vuoden ajan, hänen eläkkeensä on eläkeiän alussa lähes 2 000 euroa kuukaudessa. Eläkeprosentti tuolloisesta palkasta olisi 50,6. Vuoden 2010 alusta voimaan tullut elinaikakerroin olisi tässä tapauksessa 0,913.
Vastaavasti tänään 20-vuotias palkansaaja ansaitsisi oman eläkeikänsä alussa lähes 2 900 euroa kuussa. Tämä olisi tosin vain vajaat 44 prosenttia palkasta, koska elinaikakerroin jää 0,790:ään.
Mutta vuonna 1990 syntynyt eläkevakuutettu nauttii eläkepäivistä yli neljä vuotta pidempään kuin 1960 syntynyt henkilö, koska väestön elinikä kasvaa jatkuvasti.
Parissa vuodessa prosentit tasan
Erityisen kiinnostavaa Eläketusvakeskuksen laskelmassa on, että odotettavissa olevan eliniän jakaminen tasan aktiivi- ja eläkeajan kesken pitäisi eläkeprosentin ennallaan.
Toisin sanoen, jos tänään 20-vuotias henkilö työskentelee kaksi vuotta ja kaksi kuukautta pidempään, hänen eläkkeensä osuus tuolloisesta palkasta on 50,6 prosenttia.
Ja mikä parasta, eläkkeen euromäärä ehtii nousta reippaasti yli 3 400 euroon kuukaudessa. Pääasiallisin syy eläkkeen tuntuvaan nousuun on reaaliansiotason jatkuva kasvu.
Laskelman perusteet
Tämä Eläketurvakeskuksen laskelma ottaa jo huomioon hintojen nousun vaikutuksen, eli inflaation.
Laskelmassa on oletettu 1,75 prosentin vuotuinen reaaliansitason kasvu. Esimerkkihenkilön palkan on oletettu kehittyvän ansiotasoindeksin vauhdilla kaiken ikää.
Eurotasot määräytyvät niin, että vuonna 2010 palkka on 3 000 euroa kuussa ja esimerkkihenkilöt ovat samanpalkkaisia yhteisinä työvuosinaan.
Elinvuosien lisääntyminen perustuu Tilastokeskuksen viimesyksyiseen väestöennusteeseen.
YLE Uutiset / Jorma Mattila