VM:n ylijohtaja Pekkarinen: Suomi talouskriisin jäljiltä syvässä suossa
Jukka Pekkarinen
Kuva: YLE
Suomen julkisen talouden tila on osoittautumassa selvästi arvioitua synkemmäksi. Erityisen voimakkaasti ongelmat koskettavat valtion taloudenpitoa. Valtiovarainministeriön ylijohtaja sanoo Suomen olevan kriisin jäljiltä syvässä suossa.
– Näyttää että meidän julkinen talous kokonaisuutenakin jää pysyvästi miinukselle tämän jälkeen ja erityisesti tämä heikkeneminen koskettaa valtion taloutta, sanoo VM:n kansantalousosaston ylijohtaja Jukka Pekkarinen.
Väestön ikääntymisen ja taittuvan talouskriisin jättämien ongelmien takia julkisyhteisöjen rahoitusjäämä tulee pysymään miinuksella vuoteen 2015 asti. Tulot ovat siis menoja pienemmät.
Parhaiten tasapainonsa näyttävät säilyttävän sosiaaliturvarahastot, eli työeläkelaitosten, Kansaneläkelaitoksen ja muiden vastaavien toimijoiden kokonaisuus. Kunnissa kurjuus pysyy jokseenkin nykytasolla.
– Kunnathan elävät kädestä suuhun. Tavalla tai toiselle ne joutuvat tasapainottamaan taloutensa. Ja eläkejärjestelmäkin on tavallaan autopilotti, jossa eläkemaksuilla se järjestelmä pidetään kestävällä kannalla. Nythän sinne vähän rahastoidaan etukäteen ja se järjestelmä tulee pysymään koossa.
Pekkarinen pitää tärkeänä että ongelmaan tartutaan nopeasti.
– Lääkkeitä on monta. On tietysti tulojen lisääminen, verojen korottaminen, menojen supistaminen - eikä nyt ensisijaisesti sosiaalimenojen - vaan kohta kohdalta katsoa läpi julkiset menot mitä siellä on järkeistämisen varaa. Ja sitten on tämä työllisyysasteen korottaminen.
Myös julkisen hoiva- ja hoitojärjestelmän tuottavuutta voisi Pekkarisen mukaan parantaa. Keinona voisi olla esimerkiksi tietotekniikan tehokkaampi hyväksikäyttö.
Joka tapauksessa kovimmat iskut ottaa vastaan valtio.
– Kyllä se paine purkautuu, se kokonaisuuden ristiriita, kyllä se lopulta sitten purkautuu valtioon, toteaa ylijohtaja Pekkarinen.
YLE Uutiset