Presidentin valtaoikeuksista puhkesi riita
Perustuslakia uudistavan Taxellin komitean työstä on puhjennut lihava riita. Vasemmistoliiton mielestä komitea on keskiviikkona julkistettavilla esityksillään heikentämässä presidentin ulkopoliittista valtaa merkittävällä tavalla. Myöskään sosiaalidemokraatit eivät lupaa vielä lopullista tukeaan komiten esityksille.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja ja komitean jäsen Annika Lapintie teki jo tiistaina selväksi, ettei puolue hyväksy perustuslakiuudistusta valmistelevan ministeri Christoffer Taxellin komitean esityksiä.
Aivan erityisesti puoluetta hirvittää perustuslain pykälään 58 esitettävä muutos, jonka mukaan hallituksen kanta voittaa päätöksenteossa presidentin, jos se vastaa myös eduskunnan ilmaisemaa kantaa asiassa.
Lapintien mukaan esitys murentaa presidentin nykyistä valtaa merkittävästi.
- Presidentin kaikki ulkopoliittinen päätöksenteko siirtyy tämän pykälän myötä valtioneuvoston ja myös eduskunnan peukalon alle. Eli totta kai se vähentää presidentin valtaa. Minun mielestäni ei tällä tavalla pidä presidentin valtaa vähentää, Lapintie sanoo.
Presidentiltä vietäisiin valta estää halutessaan esimerkiksi suomalaisten kriisinhallintajoukkojen lähettäminen ulkomaille, eikä puolustusvoimien ylipäällikkyyskään olisi Lapintien mukaan enää presidentin omissa käsissä.
- Tämän pykälän mukaan myös esimerkiksi ylipäällikkyyden luovuttaminen on asia, josta valtioneuvosto ja eduskunta sanovat viimeisen sanan, eikä presidentti, Lapintie sanoo.
Kiistelty pykälämuutos on ideoitu komitean sosiaalidemokraattisessa ryhmässä. Eduskunnan aseman korostaminen on ollut vastaisku porvaripuolueiden vaatimuksille karsia presidentin valtaa pääministerin ja hallituksen hyväksi. Komiteassa esitys siis kelpaa demareille.
Samalla vasemmistoliitto on ottamassa sosiaalidemokraateista yliotteen maan presidenttimyönteisimpänä puolueena.
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma on varuillaan, eikä lupaa demareiden lopullisesta puoluekannasta vielä yhtään mitään.
- Nyt täytyy katsoa ja rauhassa arvioida, mitä tämä pykälä 58 tarkoittaa ja mitä ajatuksia se herättää ja kuinka toimiva se on. Otamme lopullisen kannan sitten, kun asia tulee eduskuntaan käsittelyyn, Heinäluoma sanoo.
Taxellin komitean keskeinen tavoite on ollut kolmen suurimman puolueen yksituumaisuus. Demareiden kanta komitean työn lopputuloksiin on kuitenkin nyt vähintäinkin kiikun kaakun.
YLE Uutiset / Jouni Turunen