yle.fi


Olet tässä

Vanhanen tyrmää veronkorotukset ja leikkaukset

julkaistu 6.2.2010 klo 18:17, päivitetty 7.2.2010 klo 12:24
Matti Vanhanen

Matti Vanhanen

Kuva: YLE

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) toppuuttelee ajatuksia veronkorotuksista ja leikkauksista. Intiassa vierailevan Vanhasen mukaan veronkorotukset ja leikkaukset pikemminkin supistaisivat Suomen taloutta kuin kasvattaisivat sitä.

Pääministeri Vanhanen katsoo, että tärkeintä on lisätä tuottavuutta ja työuria. Nämä ovat hänen mielestään ainoat keinot kasvattaa taloutta ja kohentaa hyvinvointia.

-Mahdolliset veronkorotukset tai leikkaukset, joita jotkut ajavat, enemmänkin supistavat meidän talouttamme.

Vanhanen sanoo olevansa vahvasti sillä kannalla, että pitää tehdä enemmän töitä ja nykyistä tuottavammin. Sillä tavalla katetaan hänen mukaansa hyvinvoinnin aukko.

YLE Uutiset

Jatka tästä