Kaasuputken vastustajien valitukset nurin oikeudessa
Itämeren kaasuputken rakentamista koskevia valituksia on jälleen kaatunut oikeudessa. Vaasan hallinto-oikeus ei ottanut tutkittavaksi kaasuputkea vastustajiin kuuluvan liikemiehen valitusta kaasuputkiyhtiö Nord Streamin sotatarvikeraivauksista. Lisäksi oikeus hylkäsi virolaisen säätiön valituksen.
Oikeus ei tutkinut liikemiehen valitusta, koska sotatarvikkeiden raivauksen ei katsottu koskevan hänen oikeuttaan tai etuaan. Valittaja oli tehnyt Suomenlahdelle kaivosvaltaushakemuksen, mutta se ei oikeuden mukaan ollut peruste valitukselle. Valtaushakemus oli jo aiemmin hylätty työ- ja elinkeinoministeriössä.
Virolaisen säätiön valituksesta oikeus toteaa, ettei ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä ole tapahtunut väitettyjä virheitä. Toisten valtioiden kansalaisilla oli mahdollisuus osallistua hankkeen vaikutusten arviointiin, eikä vaikutusten arvioinnissa ollut olennaisia puutteita, oikeus perustelee.
Vaasan hallinto-oikeudessa on vireillä vielä Luonnonsuojeluliiton Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin ja kahdeksan virolaisen ympäristöjärjestön yhteisvalitus kaasuputken töiden aloituslupaa vastaan. Järjestöt ovat huolissaan erityisesti ympäristömyrkyistä. Lisäksi hallinto-oikeudessa on vireillä kolmen yksityishenkilön valitukset putkea vastaan. Oikeus alkanee käsitellä valituksia toukokuussa ja päätöksiä odotetaan loppukesällä.
YLE Uutiset