Keskusta käänsi kelkkansa presidentin valtaoikeuksista
Kuva: YLE
Keskusta on ryhtynyt vastustamaan esitystä, joka veisi presidentiltä nykyiset mahdollisuudet vaikuttaa suomalaisia kriisinhallintajoukkoja koskevaan päätöksentekoon. Kuukausi sitten mietintönsä jättäneen Taxellin komitean mukaan presidentti joutuisi kiistatilanteissa taipumaan hallituksen ja eduskunnan tahtoon.
Perustuslain uudistamista selvitellyt Taxellin komitea päätyi viime kuussa esitykseen, joka murentaisi merkittävästi presidentin valtaa, kun jatkossa päätetään suomalaissotilaiden lähettämisestä ulkomaisiin kriisinhallintatehtäviin.
Komitea esitti perustuslain pykälään 58 muutosta, jonka mukaan presidentin kanta häviäisi kiistaan johtaneessa päätöksenteossa, jos vastassa olisivat yksituumaisesti hallitus ja eduskunta. Esitys koskee myös kriisinhallintajoukkojen lähettämistä. Esitystä olivat komiteassa hyväksymässä myös keskustalaiset europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki ja kansanedustaja Hannes Manninen.
Keskustan johdossa on tultu kuitenkin nyt toisiin ajatuksiin. Keskusta on antanut komitean esityksistä oikeusministeriölle oman lausuntonsa. Sen allekirjoittajina ovat puheenjohtaja Matti Vanhanen ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli.
Vanhanen
Lausunnossa pidetään tärkeänä edistysaskeleena sitä, että presidentin ja hallituksen mahdolliset kiistat ratkaistaan eduskunnassa, mutta kriisinhallintatehtäviin asti tätä muutosta ei kuitenkaan haluta ulottaa.
Keskustan lausunnossa päinvastoin korostetaan, että Suomen osallistumisesta kriisinhallintatehtäviin on päätettävä jatkossakin nykyisessä järjestyksessä. Eli että joukkojen lähtettämiselle pitää olla myös tulevaisuudessa kaikkien kolmen: presidentin, hallituksen ja eduskunnan suostumus.
Taxellin komitean työ sai jo heti tuoreeltaan outoja piirteitä, kun sosialidemokraatit panivat mietintöön nimensä alle, mutta ilmoittivat samantien paljastavansa todelliset kantansa esityksiin vasta myöhemmin. Nyt komitean työn tuloksista lähti vikuroimaan myös päähallituspuolue keskusta.
YLE Uutiset / Jouni Turunen