STTK: Hallituksen talouspoliittinen linja ei saa kiristyä
STTK vaatii hallitukselta talouskasvua vahvistavia toimenpiteitä. Esimerkiksi verotusta koskevia ratkaisuja ei järjestön mielestä pitäisi tehdä kehysneuvotteluissa, vaan myöhemmin osana kokonaisuudistusta. Työttömyyden hoitoon STTK vaatii neuvotteluista lisää rahaa ja uusia keinoja.
Pääsihteeri Leila Kostiainen sanoo, että erityisesti nuorisotyöttömyyden vähentäminen edellyttää uusien keinojen käyttöönottoa, ja STTK kannattaakin esimerkiksi työllisyyssetelin ja osa-aikalisän käyttöönottoa.
Järjestö on huolissaan myös maahanmuuttajien tilanteesta työmarkkinoilla. Kostiaisen mukaan merkkejä kaksien työmarkkinoiden synnystä on olemassa, ja siksi hän vaatii lisäystä myös valvontaviranomaisten resursseihin.
YLE Uutiset