yle.fi


Olet tässä

Valtion virkamiesten työehdoista sopu

julkaistu 7.3.2010 klo 22:12, päivitetty 7.3.2010 klo 22:42

Valtion virkamiesten työehdoista on saavutettu sopu. Palkansaajajärjestöt Pardia, JHL ja Juko sekä työantajaa edustava Valtion työmarkkinalaitos sopivat virka- ja työehtosopimuksen uusista ehdoista sunnuntai-iltana. Sopimus on kaksivuotinen ja palkat nousevat ensimmäisen vuoden aikana yhteensä 0,98 prosenttia.

Valtion virka- ja työehtosopimus koskee noin 88 000 valtion virkamiestä ja työntekijää, muun muassa puolustusvoimissa, verohallinnossa, poliisihallinnossa ja ministeriöissä. Palkkoihin tulee maaliskuun alusta lähtien 0,55 prosentin yleiskorotus. Syyskuun alussa maksetaan virastokohtainen ja paikallisesti sovittava 0,43 prosentin erä.

Osapuolet neuvottelevat ensi vuoden korotuksista tammikuussa 2011. Jos yhteisymmärrystä ei tuolloin löydy, nyt syntynyt sopimus on irtisanottavissa helmikuun 2011 lopussa.

Uutena asiana sopimukseen otettiin kuuden päivän palkallinen isyysvapaa sekä työaikajouston lisäämismahdollisuus.

YLE Uutiset

Jatka tästä