Yli puolet palkansaajista ei tiedä, mitä työnantaja tahtoo
Tutkimuksen mukaan jopa 1,3 miljoonaa suomalaista palkansaajaa ei näe yhteyttä työnantajansa strategian ja käytännön toiminnan välillä.
Kuva: YLE
Valtaosa suomalaisista ei tunne työnantajansa tavoitteita. Taloustutkimuksen toteuttaman kyselyn mukaan jopa puolet suomalaisista työskentelee yrityksessä tai yhteisössä, jolla ei ole työntekijöiden mielestä selkeää strategiaa.
Tuoreen tutkimuksen mukaan jopa 53 prosenttia eli 1,3 miljoonaa suomalaista ei näe yhteyttä työnantajansa strategian ja käytännön toiminnan välillä. Tämä vaikuttaa työntekijöiden jaksamiseen, motivaatioon ja näin myös yrityksen tuloskuntoon.
Tiedot käyvät ilmi stratgiseen johtamiseen erikoistuneen viestintäyhtiön TBWA/ Northin helmi-maaliskuussa teettämästä tutkimuksesta. Yhtiön johtajan Veli-Pekka Äären mukaan työnantajien tulisi puhua työntekijöidensä kieltä.
- Muutoksen keskellä korostuu se, että johtamisesta merkittävä osa on viestintää. Pitäisi vähentää numeroiden käyttämistä. Kirkastaa, kiteyttää ja rakentaa sellaisia tarinoita ja päämääriä mihin työntekijän on helppo kiinnittyä, sanoo Ääri.
Ongelmien taustalta löytyvät asiantuntijan mukaan useilla eri aloilla myllertävä rakennemuutos mutta ennen muuta johtamisen vakavat ongelmat.
- Työelämään tulevat nuoret vaativat kirkasta päämäärää ja mielekkäitä töitä. Tällä hetkellä strateginen johtamisviestintä ei kykene tätä välittämään, arvioi Ääri.
Helmi-maaliskuussa toteutetussa tutkimuksessa haastateltiin 1 500 palkansaajaa.
YLE Uutiset