Liikanen: Suomi pudonnut kustannuskilpailussa heikoimpaan kastiin
Erkki Liikanen
Kuva: YLE
Kustannusten nousu syö Suomen kilpailukykyä, sanoo Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen STTK-lehden haastattelussa. Liikasen mukaan Suomi on syöksynyt kustannuskilpailussa huonoimpien joukkoon, vaikka pari vuotta sitten Suomi oli Euroopan kärkikastia.
Liikasen mukaan kustannukset ovat kasvaneet liikaa verrattuna siihen, miten tuottavuus on kehittynyt.
- Olemme jääneet kilpailijamaistamme pari vuotta jälkeen, Liikanen sanoo.
Liikanen pelkää alkavaa hintakilpailua, kun maailmantalous alkaa elpeyä. Tämä heikentää Suomen asemaa, koska monissa muissa maissa ei ole tapahtunut samankaltaista kustannusten nousua kuin Suomessa.
Liikanen kaipaa keskitettyä palkkaratkaisua
Liikasen mielestä liittojen keskinäinen palkkakilpailu on aina johtanut työllisyyden ja kilpailukyvyn kannalta huonoimpaan tulokseen.
- Jos voitaisiin yhdessä katsoa, millaiset palkankorotukset kansantalous kestää, Suomi ja suomalaiset hyötyisivät enemmän, Liikanen täsmentää.
Liikasen mukaan paras lopputulos saataisiin aikaan, jos tuottavuuden ja kilpailukyvyn vaihteluihin haettaisiin paikallisia joustoja ja sekä työnantajat että työntekijät huolehtisivat siitä, että palkkalinjaukset olisivat yhtenäiset.
YLE Uutiset