yle.fi


Olet tässä

Ydinvoiman esteellisyysepäilyt hämmentävät eduskuntaa

julkaistu 28.4.2010 klo 17:05, päivitetty 28.4.2010 klo 19:18

Suurimmissa eduskuntaryhmissä ei uskota, että jotkut kansanedustajat olisivat esteellisiä päättämään ydinvoimasta. Talousvaliokunnassa on useita edustajia, joilla on yhteyksiä ydinvoimayhtiöihin joko hallinto- tai perhesuhteiden kautta.

Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok.) toivoi tiistaina keskustelua kansanedustajien mahdollisista esteellisyyksistä.

Ydinvoimalupaa hakevat Teollisuuden Voima, Fennovoima ja Fortum. Kytkösmahdollisuuksia tulee lisää, koska osalla niistä on laajapohjaiset omistajayhtiöt. Omistusta on esimerkiksi kunnilla.

Niinistökin arvioi, ettei ydinvoimaluvan hakijan omistajayhtiön hallinnossa istuminen tee kansanedustajasta esteellistä ydinvoimaäänestyksessä.

Keskustan ryhmäjohtaja ja ydinvoimamies Timo Kalli linjasi, että kukaan kansanedustaja ei ole ydinvoimaäänestyksessä jäävi.

- Suomessa ydinvoimahakemusta ei voi jättää kuin jokin tällainen suuri yhtiö tai koalitio ja siellä takana on satoja eri toimijoita ja yrityksiä. Ja jos lähdetään jääväämään, niin saattaa olla, että eduskunnassa ei ole ketään, joka ei ole jäävi, Kalli huomautti.

YLE Uutiset

Jatka tästä