Nordea odottaa metsäteollisuudelta kovaa tulosparannusta
Kuva: Arja Lento / YLE
Useiden suurten pörssiyhtiöiden odotetaan lähiviikkoina kertovan selvästi parantuneesta tuloksestaan. Sekä Nordea että Pohjola-pankki arvioivat, että toisen neljänneksen tulokset ovat keskimäärin 10 - 20 prosenttia vuodentakaisia paremmat. Yritysten väliset erot ovat kuitenkin suuria.
YLE Uutiset pyysi Nordealta ja Pohjola pankilta arvioita, millaisiin tuloksiin pörssiyhtiöt yltävät piakkoin päättyvällä toisella neljänneksellä. Asiantuntijoiden pääviesti on, että keskimäärin pörssiyritykset ovat pärjänneet vuodentakaista paremmin.
– Esimerkiksi tuo metsäteollisuuspuoli on semmoinen, mistä me odotetaan suhteellisesti aika kovaa tulosparannusta. Samoin konepajayhtiöt, Metso, Carcotec, rengasvalmistaja Nokian renkaat ja rakennusyhtiö YIT ovat yhtiöitä, joilta me odotamme kohtuullisen isoja tulosparannuksia, sanoo Nordean pääosakestrategi Tero Wesanko.
Arviointia helpotti se, että matkapuhelinyhtiö Nokian ohella myös muutama muu yritys on kertonut odotettua vaatimattomammasta tai paremmasta kehityksestään. Uusia tulosvaroituksia vielä voi tulla.
Euron kurssi tuo ja vie
Keskeinen yritysten näkymiin vaikuttanut tekijä kuluvalla neljänneksellä on ollut yhteisvaluutta euron kurssin heikkeneminen. Osalla euron halpeneminen on etu, osalle se on haitta.
– Tietyt yhtiöthän tulevat kärsimään tästä euron heikkoudesta, ja esimerkiksi Rautaruukki ja Finnair ovat tällaisia yhtiöitä, joille tämä saattaa aiheuttaa ainakin jossain määrin tappioita. Mutta täytyy muistaa, että valuuttakurssi-impakti on sellainen, että se tulee yleensä pienellä viipeellä esiin, Wesanko jatkaa.
Vaikka arviot ovat samansuuntaisia, on Pohjola pankin arvio Nordean laatimaa optimistisempi. Kumpikaan pankeista ei ole ottanut lukuihin mukaan oman toimialansa, eli pankkien- ja vakuutusyhtiöiden tuloksia. Osin tulosten kohentumista selittää vuodentakaisten lukujen alhaisuus.
Myönteiset tulosodotukset vahvistavat uskoa parempaan
– Kyllähän tämä kertoo siitä, että suhdanteet ovat menossa parempaan suuntaan, toteaa Elinkeinoelämän keskusliiton ekonomisti Jouko Kangasniemi.
EK:n omassa kyselytutkimuksessa kaupan ja palvelujen luottamus talouteen on kuluvan kuun aikana vahvistunut, kun taas teollisuudessa ja rakennusalalla on otettu lievästi takapakkia.
– Vaihtelua on varmasti paljon yrityksittäin, toimialoittain ja neljänneksestä riippuen, mutta on yrityksiä joilla menee myös paremmin, Kangasniemi sanoo.
YLE Uutiset