Tiedon liikevaihto pysyi hienoisessa laskussa
Tietotekniikan palveluyritys Tiedon liikevaihto pysyi laskussa myös huhti-kesäkuussa.Tiedon mukaan uusien tilausten määrä on kuitenkin kasvanut.
Myynti laski kolme prosenttia ja oli noin 430 miljoonaa euroa. Vuosi sitten liikevaihtoa kertyi noin 445 miljoonaa. Yhtiön mukaan liikevaihtoa kavensi kova kilpailu ja liiketoiminnan siirtto halpamaihin.
Yhtiön toisen neljänneksen voitto ennen veroja oli runsaat 18 miljoona, kun se vuosi sitten oli vajaat 9 miljoonaa euroa.
Tiedon mukaan yhtiön tulevaisuuden näkymät ovat ennallaan, ja se odottaa tämän vuoden liikevoiton paranevan viime vuodesta.
Uusien tilausten määrä kasvoi toisella neljänneksellä ja oli 590 miljoonaa euroa.
YLE Uutiset