yle.fi


Olet tässä

Vähäpäästöisten autojen kauppaan odotetaan vauhtia

julkaistu 31.7.2010 klo 17:16, päivitetty 1.8.2010 klo 14:19
Hybridiauton kojelauta

Hybridiauton kojelaudasta käy ilmi myös akkujen varaustila.

Kuva: Yle

Autoala arvioi aiempaa vähäpäästöisempien autojen kaupan hieman vauhdittuvan veromuutosten jälkeen. Henkilöautojen polttoaineverotus muuttuu vuoden 2012 alussa muun muassa sähkö- ja etanolikäyttöisiä autoja suosivaksi. Toistaiseksi niiden myynti on jäänyt vähäiseksi.

Budjettiesityksessä henkilöautojen polttoaineverotusta muutetaan aiempaa vähemmän saastuttavaan suuntaan. Muutokset ovat tulossa voimaan vuoden 2012 alussa, jolloin bensa-autolla ajamisen verotus pysyy suunnilleen nykyisellään, dieselin käyttö voi hieman halventua, ja etanolia, sähköä tai biodieseliä käyttävän autoilijan verotus kevenee selvästi.

Autokaupassakin puheet ovat viime vuosina muuttuneet.

- Aikaisemmin hyvin vähän kysyttiin näistä ympäristötekijöistä ja nyt kun niistä on ollut enemmän puhetta, niin lähestulkoon jokainen kysyy jotain niihin liittyen, kertoo Veho Pitäjänmäen tuotepäällikkö Juha Rusama.

Autoalalla arvioidaan veromuutosten jonkin verran lisäävän muiden kuin perinteisten bensa- ja dieselautojen myyntiä. Toistaiseksi ne ovat pysyneet suurimmassa suosiossa.

Kaikkein eniten ostetaan edelleen bensa-autoja, vaikka parin vuoden takainen verouudistus saikin dieselin suosion nousuun. Enimmäkseen bensamoottoreilla käyviä hybridiautoja rekisteröidään vajaat sata kuussa, yhteensä niitä on Suomen teillä reilut 2 000. Etanolilla, sähköllä tai kaasulla käyvien autojen osuus jää vielä pieneksi.

Jo ennen veromuutosta huoltoasemille ilmestyy ensi vuodenvaihteessa bensan uusi peruslaatu E10, jossa osa bensasta on korvattu etanolilla.

- Muutamat jo kyselee, että mites jos nyt ostaa auton, niin voiko siihen tankata sitä eekymppiä vai millä pitää mennä, Rusama sanoo.

Suurimpaan osaan bensa-autoista uusi polttoaine käy.

YLE Uutiset / Minna Asikainen

Jatka tästä