yle.fi


Olet tässä

Pitkät asuntolainakorot ennätysalhaalla

julkaistu 28.8.2010 klo 16:00, päivitetty 29.8.2010 klo 13:39

Kuva: YLE Uutisgrafiikka

Pitkiin viitekorkoihin sidotut asuntolainojen korot ovat ennätyksellisen alhaalla. Kymmenen vuoden korkoon sidottua asuntolainaa saa tällä hetkellä edullisimmillaan alle kolmen prosentin kokonaiskorolla. Vielä pari vuotta sitten kesällä vastaavan lainan korko oli yli kaksinkertainen.

Asuntolainan ottoa tai lainakoron vaihtoa miettivä joutuu pohtimaan nyt tarkkaan mihin korkoon lainansa sitoo. Alhaalla ovat niin lyhyet kuin pitkätkin lainakorot. Mielenkiintoista on se, että juuri nyt pitkät viitekorot ovat historiallisen alhaalla.

Ekomisti Timo Hirvonen OP-ryhmästä kertoo laskun olleen lähestulkoon ennennäkemätöntä.

- Nyt kun markkinoilla ja taloudessa on tullut uudelleen epäilyjä siitä, että talous kehittyy heikommin, ovat pitkät korot laskeneet viimeisen kuukauden aikana jyrkästi. Korot ovat nyt alimmalla tasollaan kymmeneen vuoteen, sanoo Hirvonen

Talouden epävarmuudesta johtuen pankkien myöntämien pitkien lainojen raaka-ainetta saa nyt siis poikkeuksellisen halvalla. Ja se näkyy myös yksityisasiakkaan lainakoroissa.

Lainatarjoukset yllättävät monet

YLE Uutiset kysyi perjantaina kolmelta asuntolainoja myöntävältä pankilta lainatarjoukset, joiden korot oli sidottu kolmen, viiden ja kymmenen vuoden viitekorkoihin.

Vertailussa halvin kolmen vuoden lainan kokonaiskorko oli 2,088 prosenttia. Viiden vuoden lainan edullisin tarjous oli 2,387 prosenttia ja kymmenen vuoden asuntolainaa sai halvimmillaan 2,91 prosentin kokonaiskorolla.

Samaan aikaan 12 kuukauden euriboriin sidottua asuntolainaa sai marginaaleineen hieman yli kahden prosentin korolla. Kahdentoista kuukauden euribor oli perjantaina 1,417 prosenttia.

Alhainen taso kasvattaa pitkien lainojen suosiota

Sampo Pankin yksityisasiakkaista vastaavan liiketoimintajohtajan Kenneth Kaarnimon mukaan pitkien lainakorkojen lasku on näkynyt myös asiakkaiden käyttäytymisessä.

- Kesän aikana pitkiin korkoihin sidottujen lainojen suosio on lisääntynyt merkittävästi, toteaa Kaarnimo.

Historiallisesti katsottuna asuntolainan sitominen pitkiin korkoihin ei ole keskimäärin ollut kannattavaa. Toisaalta jos koron on osannut sitoa tai osaa sitoa oikealla hetkellä alhaiseen, mutta pitkään viitekorkoon voi säästö olla jo huomattava.

YLE Uutiset/ Ville Kolari

Jatka tästä