Akava: Perhevapaajärjestelmän uudistus seuraavaan hallitusohjelmaan
Työelämän tasa-arvo lisääntyy muuttamalla perhevapaajärjestelmää, visioi Akava. Järjestö haluaa asiasta selkeät kirjaukset jo seuraavaan hallitusohjelmaan.
Akavan ehdotuksessa uuden järjestelmän pohjan muodostaisi 6+6+6-malli, jossa kummallakin vanhemmalla on kuusi kuukautta kestävä perhevapaa. Lisäksi yksi puolen vuoden jakso on vanhempien vapaasti valittavissa.
Perhevapaita käyttävät nykyisin erityisesti äidit. Kelan mukaan äidit ovat perhevapaalla ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen keskimäärin yli puolitoista vuotta. Isistä noin 90 prosenttia jää kotiin ainoastaan kolmeksi viikoksi.
Akavan mukaan tilanne paranee sillä, että isille tarjotaan ainoastaan heille korvamerkittyjä vapaita.
- Ei ole realistista olettaa, että isät käyttäisivät jatkossa nykyistä suuremman osan vanhempainvapaasta, ellei järjestelmää uudisteta, sanoo Akavan edunvalvontajohtaja Minna Helle.
YLE Uutiset