Keski-Pohjanmaa pysyy Etelä-Pohjanmaan hallinnossa
Keski-Pohjanmaan maakunta ja Kokkola pysyvät edelleen Etelä-Pohjanmaan aluehallinnon alaisuudessa. Ratkaisevaa on, että ruotsinkieliset saavat palvelunsa paremmin Vaasasta ja Seinäjoelta.
Pääministeri Mari Kiviniemen (kesk.) mukaan oikeuskanslerin tulkinta siitä, että ruotsinkieliset palvelut saa paremmin Vaasasta ja Seinäjoelta, ratkaisee asian.
- Ministerithän eivät voi tehdä oikeuskanslerin tulkinnan vastaisia päätöksiä. Myöskin keskipohjalaiset ovat ilmoittaneet, että kun Keski-Pohjanmaan ja Kokkolan ELY:ä vahvistetaan ja tehdään muutamia muita ratkaisuja niin silloin he voisivat tähän ratkaisuun tyytyä. Itse olen halunnut nimenomaan sellaista ratkaisua, että Keski-Pohjanmaan maakunnan ääntä kuullaan, pääministeri sanoo.
Keskustaministerit totesivat, ettei aluehallinnon muuttamiseen jää poliittista harkintavaraa hallitukselle. Keskusta olisi siirtänyt Keski-Pohjanmaan aluehallinnollisesti Pohjois-Pohjanmaan, Oulun alaisuuteen.
YLE Uutiset