Kilpa litiumista kiihtyy
Bolivialaisessa suolatasanko Salar de Uyunissa on mahdollisesti jopa puolet maailman litiumvarannoista.
Kuva: Martin Alipaz / EPA
Hightech-metalleista kuten litiumista käydään maailmalla erittäin kovaa kilpailua. Erittäin kevyen metallin kysyntää kasvattaa sähkö- ja hybridiautotuotanto. Myös Suomella on mahdollisuuksia nousta merkittäväksi tuottajaksi EU:n alueella. Potentiaalisia varantoja on Keski-Pohjanmaalla ja Etelä-Suomessa Tammelan-Someron alueella.
Litiumia esiintyy ympäri maailman tiettävästi Antarktista lukuunottamatta. Kulutus on kasvanut vuodesta 2000 lähtien kuusi prosenttia vuodessa.
- Nyt voidaan puhua jo buumista, sanoo Geologian tutkimuskeskuksen GTK:n geologi Timo Ahtola.
Parina viime vuonna vuosikasvu on ollut 20 prosenttia. Kysynnän odotetaan lisääntyvän entisestään, kun hybridi-ja sähköautot tulevat massatuotantoon. Timo Ahtolan mukaan maailmassa on tunnettuja varoja 25–30 miljoonaa tonnia.
Kesällä kerrottiin, että Afganistanista on löytynyt litiumia. Timo Ahtola puhuisi tässä vaiheessa mieluummin potentiaalista. Hänen mukaansa yksityiskohtaista tietoa tilanteesta on hankala saada.
- Olen nähnyt artikkelin, jonka mukaan Afganistanin koko litiumvarat olisivat noin miljoona tonnia, sanoo Ahtola.
Varsinaisen kaivaustoiminnan aloittamiseen menee Ahtolan mielestä vuosia, sillä maa on epävakaa ja taloudellinen kannattavuus on myös selvitettävä.
Suomessakin lupaavasti litiumia
Suomessa on ainakin kymmenellä eri alueella litiummineraaleja sisältäviä pegmatiitteja. Näistä kymmenestä taloudellisesti potentiaalisesti kannattavimmat ovat Kruunupyy-Ullava-Kaustinen-alue Keski-Pohjanmaalla ja Someron-Tammelan alue Etelä-Suomessa. Nykyisin Kokkolaan kuuluvassa Ullavan Läntässä kaivosprojekti on jo pitkällä:
- Nykyisen suunnitelman mukaan kaivostoiminta voitaisiin aloittaa vuonna 2013, selvittää Ahtola.
Litiummalmia voisi löytyä noin 10–20 miljoonaa tonnia. Timo Ahtola pitää hanketta merkittävänä, sillä avautuessaan Läntän kaivos olisi ensimmäinen Euroopassa.
Yhteistyötä viritellään Bolivian kanssa
Maailman suurimmat tunnetut litiumvarat ovat Boliviassa. Andeilta löytyy yli puolet tiedossa olevista esiintymistä. Suomalaisyritykset ovat viritelleet yhteistyötä Bolivian kanssa.
Hanke sai pontta toukokuisella Bolivian presidentin Evo Moralesin Suomen vierailulla. Kesäkuussa suomalaisyritysten delegaatio kävi tutustumassa kaivosalaan Boliviassa. Vierailulle osallistui myös European Batteries -yhtiö, joka avasi litium-akkuja valmistavan tehtaan kesällä Varkaudessa.
Yhtiöstä kerrotaan, että vierailulla keskusteltiin kaivostoimintaan, jatkojalostukseen ja rahoitukseen liittyvistä kysymyksistä. Tarkemmat yhteistyöhankkeet ja niiden aikataulu ovat vielä työn alla.
Bolivian litiummarkkinoista ovat kiinnostuneet useat suuret autonvalmistajamaat kuten Ranska ja Japani. Liikkeellä ovat myös korealaiset, jotka ovat hiljattain kirjoittaneet esisopimuksen litiumin hyödyntämisestä Bolivian kanssa. Japanilaisista autojäteistä ainakin Mitsubishi on kiinnostunut Bolivian litiumista.
Bolivia pyrkii kaivamaan osan litiummalmista myös itse, hallituksen Comibol-yhtiön johdolla. Comibolin laitoksen on määrä valmistua vuonna 2012.
YLE Uutiset / Erja Tuomaala