Sveitsi tienaa veloillaan - kiitos eurokriisin
Philipp Hildebrand, Sveisin pankin johtokunnan puheenjohtaja kertoo tiedotusvälineille 15.12.2011, että Sveitsin lainojen korko jää lähelle nollaa.
Kuva: EPA/ PETER KLAUNZER
Eurokriisin säikäyttämät sijoittajat ovat valmiita maksamaan turvallisina pitämistään sijoituksista. Esimerkiksi Sveitsin lyhytaikaisilla velkapapereilla on niin kova kysyntä, että lainan korko on painunut alle nollan. Sijoittajat ovat siis valmiita maksamaan saadakseen lainata Sveitsin valtiolle rahaa.
Alimmillaan Sveitsin puolivuotisten lainojen korko on käynyt prosenttiyksikön nollan alla. Sijoittaja, joka lainaa maalle sata frangia, odottaa siis saavansa takaisin vain 99 frangia.
Negatiivisia korkoja hämmästellään jopa Sveitsin valtiovarainministeriössä. Ministeriön johtaja Fritz Zurbrügg arvelee, että vastaavaa tilannetta ei ole missään muussa maassa.
Poikkeuksellisena sitä pitää myös suomalainen suursijoittaja.
- Euroalueen velkakriisi on kaiken aikaa pahentunut. Se on johtanut siihen, että sijoittajat ovat halunneet sijoittaa lyhyisiin velkapapereihin ja he hakevat mahdollisimman turvallisen valuutan ja maan, johon sen tekevät, työeläkeyhtiö Ilmarisen varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio sanoo.
Turvaa tuottojen sijaan
Nollaa hipovat tällä hetkellä myös Saksan ja Ranskan lyhyet korot. Jokin aika sitten Hollanti laski liikkeelle lainaa negatiivisella korolla. Sijoitusmarkkinoilla turva näyttääkin nousseen tuottoja tärkeämmäksi.
Sijoittajien perinteinen turvasatama kulta on lyönyt tänä vuonna hintaennätyksiä, mutta huipulta on jo tultu alaspäin. Väärään aikaan kultaan sijoittanut on siis saattanut menettää rahojaan, Ritakallio huomauttaa.
Sveitsille rahatulva on aiheuttanut myös hankaluuksia. Syyskuussa maan keskuspankki sitoi frangin arvon euroon, sillä liikaa vahvistunut valuutta uhkasi maan vientiteollisuutta.
Olemattomat lainakorot tietävät maalle kuitenkin ensi sijassa säästöjä.
- Olimme laskeneet (lyhyiden lainojen korkokuluiksi) tänä vuonna 150 miljoonaa frangia, mutta nyt summa on lähellä nollaa tai jopa positiivinen, valtiovarainministeriön Fritz Zurbrügg toteaa.
YLE Uutiset