Vanhanen: Lauta-asia nyt selvä
Kuva: YLE
Artikkeliin liittyvä ääni- ja kuvamateriaali:
Pääministeri Matti Vanhasen mukaan hänen talonrakennustaan koskeva asia on nyt selvä. Vanhanen sanoo, ettei hän aio nostaa asiassa oikeusjuttua, eikä viedä asiaa millään muulla tavalla nyt eteenpäin.
Vanhasen mielestä tässä prosessissa yritettiin kaataa pääministeriä.
Pääministeri sanoo tippuneensa kärryiltä TV2:n tämänpäiväisten kommenttien osalta, eikä osaa enää kommentoida tarkennuksia.
YLEn TV2:n Silminäkijä-ohjelmasta vastaavan päällikön mukaan ohjelman tekijöillä ei ole tietoa siitä, mihin pääministeri Matti Vanhaselle tarkoitettu lautaerä lopulta päätyi. YLEn ajankohtaisjournalismin päällikkö Jyrki Richt vakuuttaa kuitenkin pysyvänsä edelleen ohjelman esittämien väitteiden takana.
Pääministeri Vanhasen mukaan lautajupakka on raskain häntä vastaan esitetty syytös, korruptioväite. Vanhasen mukaan Nuorisosäätiön asioissa ei ole kysymys mistään tämäntapaisesta.
Vanhasen mukaan Nuorisosäätiön osalta jäljelle jää kysymys, onko säätiö toiminut sääntöjensä mukaisesti.
- Jos siinä on tehty virheitä, se varmaan selvityksestä riippuu, mutta se ei ole sen tasoinen kysymys, jonka takia hallituksen pitäisi erota, Vanhanen sanoo.
Pääministeri ei ottanut kantaa keskustan ryhmänjohtajan Timo Kallin vaatimuksiin YLEn toimitusjohtajan Mikael Jungnerin erosta.
YLE Uutiset / Ari Hakahuhta